sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Disneyland Paris - marraskuu 2019 (osa 1/3)

Heipä hei! Pitkästä aikaa ja jälleen olisi reissuraporttia tarjolla, kohta täällä ei muuta olekaan. Blogi joutui taas tahtomattaan jonkinlaiseen talvihorrokseen, kun kirjoitusinto ja aiheet olivat omilla teillään. Katsotaan miten tänä vuonna käy – toiveena olisi kyllä taas hieman aktivoitua, mutta saapa nähdä. Muutama kirja odottelisi esittelyä, Frozen 2:nenkin on vielä mietiskelyjä vailla ja odotan jo kovasti tulevaa live action Mulania ja sen herättämiä fiiliksiä.

Mutta aloitetaan tämä blogin hereille tökkiminen kuitenkin sillä lupaamallani reissuraportilla. Käviemme Disnerd dreams -blogin Paulan kanssa marraskuussa Disneyland Pariisissa moikkaamassa Susannaa, joka (kuten ehkäpä tiedätte) on nykyään puistossa töissä cast memberinä. Toiveena oli keräillä kokoon isompikin porukka reissuun mukaan, mutta aikataulut ja elämäntilanteet eivät vain loksahdelleet paikalleen tämän matkan kanssa. Joskus kuitenkin tahdon isommallakin porukalla puistoon, vaikka aivan mahtava reissu meillä oli ihan näin kolmistaankin.




Suunniteltiin reissua jo hyvissä ajoin syyskuussa, jolloin varattiin hotelli ja lennot. Jonkun aikaa ehdittiin matkaa odotella ja suunnitella, mutta ei onneksi tarvinnut odottaa monen montaa kuukautta. Pientä stressiä matkaan saatiin marraskuussa olleesta postilakosta tai oikeammin sen tukilakoista, jotka sotkivat lentokentän arkea. Onneksi, siis ONNEKSI!, meidän lentoamme ei kuitenkaan oltu peruttu ja jos en ihan väärässä ole niin se oli yksi harvoista ellei jopa ainoa lento Pariisiin kyseisenä päivänä. Lucky us.

Sen verran lakko kuitenkin vaikutti, että matkaan lähdettiin vain käsimatkatavaroiden turvin sillä ei viitsitty riskeerata ruumaan menevien matkalaukkujen kanssa. Lakko siis vaikutti lähinnä lentokentän henkilöstön töihin eli ei ollut ihan varmaa päätyisivätkö matkalaukut kanssamme samaan koneeseen. Onneksi ihan hyvin pärjäsi pelkillä käsimatkatavaroillakin parin päivän reissun.

Oltiin tosiaan matkalla neljä päivää eli kolme yötä, jotka vietimme Disneyn Sequoia lodge -hotellissa. Hotelli oli varsin sympaattinen ja muistutti teemoitukseltaan hiihtomajaa tai metsästysmökkiä. Huoneet oli sisustettu Bambi-teemalla ja meidän huone ainakin oli ihan viihtyisä, mitä nyt ehkä hieman päivitystä vailla. Sequoia lodge on melkein Disney Villagen vieressä (väliin jää vain järvi ja vanha New York -hotelli, jota ollaan parhaillaan remontoimassa Marvel-teemaiseksi), joten kävelymatka puistoille oli ihanan lyhyt.






Hetki hengähdettiin huoneessa ennen kuin otettiin suunnaksi Disneyland-puisto. Ensiksi hoidettiin tietysti lippuasiat kuntoon ja Paulakin liittyi Disneyland AP-kerhoon, jee! :D Harmi vain että Disney oli poistanut käytännön jolla olisin saanut minun passillani Paulalle pienen alennuksen. En tiedä onko tämä "sponssaus" kokonaan kadonnut, sillä ainakin näin vuoden alussa olen nähnyt twitterissä muutaman twiitin aiheesta ja niiden mukaan maaliskuuhun asti kaveria voi taas sponssailla. Kannattaa siis ainakin portilla vielä varmistaa miten on, jos asia on itselle ajankohtianen.

Samalla kun kävelimme Annual Passport Officelle ihastelimme tietenkin puiston joulusomisteita, jotka olivat ihan hurjan söpöjä! Katsokaa vaikka!







Kierreltiin vähän muutenkin puistoa ja räpsittiin kuvia, kun ei oltu kumpikaan aikaisemmin joulunaikaan puistossa käyty. Suosittelen ehdottomasti käymään, jos mahdollisuus vain tulee. Disneyn joulukoristeet ovat ihan omaa luokkaansa ja tunnelma puistossa oli aivan ihana.

Ensimmäisenä päivänä emme ennättäneet nähdä jouluparaatia, mutta onneksi Stars on Parade kuitenkin nähtiin. Ennen sitä ehdittiin kuitenkin käydä Hyperionissa syömässä ja kuuntelemassa joululaulu esitys sekä kiertelemässä hieman kauppoja.

Paraatia päädyttiin katsomaan ihan Main Streetin päädystä, josta näki ihanasti sekä kohti lipuvan paraatin että sen takana säihkyvän linnan. Kamerani vain ei arvostanut yhtää hämärtyvää iltaa, jouluvaloja ja liikkuvia hahmoja, joten suurin osa ottamistani kuvista on ihan mössöä. Onneksi muisto jäi mieleen ja edes muutama ihan kelvollinenkin otos tarttui kameraan.






Paraatin livuttua ohitsemme suuntasimme taas kiertelemään kauppoja ja minä napautin puhelimesta äänet päälle, koska Susanna soittaisi hetkenä minä hyvänsä pääseensä töistä! Ehdittiin kiertää Emporium ja suunnata Fronteirlandissa olevaan kauppaan, jonka nimeä en koskaan muista, ennen kuin puhelin soi.

Sovittiin nopeasti suosikki cast memberimme kanssa treffit Storybook Storen luo ja lähdettiin äkkiä takaisin Main Streetin suuntaan. Juuri kun sitten Paulan kanssa saavuttiin Liberty Arcaden päätyyn kuului edestä iloinen kiljahdus ja pian oli sylin täydeltä Susannaa rutistuksessani. Oli niin ihanaa nähdä pitkästä aikaa ja ihan lemppari paikassamme vielä! Miten outoa oli kuulkaa sopia treffit Disneylandiin eikä mennä sinne yhdessä.

Ilta oli tässä vaiheessa jo sen verran pitkällä, että kummemmin emme ehtineet enää puistoa kierrellä vaan jäimme katsomaan joulukuusen valojen sytytystä, josta tietenkin huolehti Mikki Hiiri, Joulupukki ja prinsessat prinsseineen. Kun kuusen latvassa oleva tähtikin oli saatu sytytettyä ja hahmot huiskuttivat hyvät yöt, siirryimme Main Streetin toiseen päähän katsomaan Illuminaattia - eikun siis Illuminationsia. Hieno se on, mutta ehkä näin muutaman reissun jälkeen voi jo sanoa että se tuntuu aika nähdyltä. Enkä vaan pääse yli siitä että Dreams oli mielestäni niin paljon parempi show kuin Illu, joten aina vähän kaihertaa mielessä sekin.

Koska iltaa myöden sää oli muuttunut aika kostekasi, niin päätettiin suunnata Villageen syömään ja sieltä sitten hotellille. Vähän mietimme että ruokailun jälkeen olisimme poikenneet vielä kauppoihin, mutta ne olivat niin täynnä ihmisiä että päätettiin jättää tältä illalta shoppailut väliin. Ehtiihän sitä myöhemminkin, vaikka tällä reissulla kyllä tuntui että aika ei riitä millään kaikkeen mitä haluaisi tehdä ja nähdä.

Illalla sitten hotellilla pidettiin pieni aikainen joulu ja vaihdeltiin hieman tuliaisia ja muita muistamisia. Susanna oli aivan yli-ihana ja lahjoi minua niin että meinasin ihan sanattomaksi mennä. Sain muun muassa Wall-E ja EVE sukat (ihan super söpöt!), Ariel lanyardin (niiiin ihana!), väritettäviä kirjanmerkkejä (siis kuinka mahtava idea!), käsidesin (jossa on Ariel! my queen!), jouluaiheisen Ariel-pinssin (jota olin ehtiyt jo päivällä kuolta kaupoissa, mutta en raaskinut ostaa) sekä Princess Pavilion kehyksen (too cute!).




Sellainen oli reissumme ensimmäinen päivä. Ihan kauheasti ei mitään kummempaa ehditty tehdä, mutta niin ensimmäisenä päivän usein käy, kun puistoon saapuu vasta puolenpäivän jälkeen. Tärkeintä oli kuitenkin nähdä Susanna pitkästä aikaa ja ihastella Disneylandia jouluasussaan!

4 kommenttia:

  1. Tiedätkö mitä on tapahtunut Disnerd Dreams blogille? Sitä ei päivitetä enää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sata varma en ole, mutta luulen että Paulalla on vain tällä hetkellä muita juttuja jotka vievät aikaa ja siksi Disnerd Dreams on jäänyt tauolle. Mutta uskoisin kyllä että päivityksiä tulee taas, kun Paulalla vain on aikaa istua alas niitä kirjoittamaan. :)

      Poista
  2. Olen menossa ensimmäistä kertaa Disneyland Pariisiin parin viikon päästä ja kaikki neuvot ovat tervetulleita! Olen joitakin aikaisempia reissuraportteja ja Unelmoin videoita katsonut, harkitsen Annual Passia mutta koska olen suunnitellut olevani paikan päällä "vain" neljä päivää en tiedä kannattaako se. Frozen Celebration kiinnostaa eniten, mutta ilmeisesti se on aika pienellä mittakaavalla toteutettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi myöhäinen vastaus, mutta toivottavasti ehdin vielä ennen matkaasi!
      Suosittelen ehdottomasti tekemään laskelmia siitä onko jokin AP kannattavampi kuin yksittäinen puistolippu, niitäkin on niin monenlaisia. Siinä vaakakupissa kannattaa huomioida ainakin mitä etuja AP:lla saa, miten se on voimassa (blokatut päivät) ja tietenkin mikä sopii matkan budjettiin.
      Frozen Celebration on paikan päällä paljon hienompi kuin mitä videot antavat ymmärtää ja suosittelen paraatin katsomista muutamaan kertaan eri paikoista. Ehdottomasti kannattaa myös käydä Studioiden puolella katsomassa Art of Animation -rakennuksessa oleva Frozen-esitys! Se oli ihan super hieno ja jonottamisen arvoinen kokemus. Samaisessa rakennuksessa on myös Olafin meet and great piste (johon tarvitsee jonotuspaikan lineberty-appin kautta).
      Ja ihan ehdoton vinkki on HYVÄT KENGÄT! Päivän aikana tulee käveltyä ja seistyä ihan hirveästi, joten mukavat kengät on ihan must.

      Poista