sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Ne pienet jutut

Huh huh, tämä viikko on kiitänyt ohi kuin valkoinen kani. Säästän seuraavan taidekirja raapustuksen ensi viikolle, mutta ajattelin että olisi kiva yrittää saada edes yksi postaus tällekin viikolle tehtyä. Idean tähän kirjoitukseen sain oikeastaan työkaveriltani, joka ihan vain sivumennen mainitsi että Disney-faniuttani ei voi olla huomaamatta. (Tämä sen jälkeen kun olin innoissani selittänyt hänelle mitä Disneybounding on.) Mietin hiljaa mielessäni, että en kai minä nyt sentään niin läpinäkyvä ole.

Myönnän toki että kotini kielii heti faniudestani, mutta en ole koskaan ajatellut "arki-minäni" olevan niin helposti luettavissa. Tarkempi kurkistus laukkuuni paljasti, että väärässä olin :')

Laukustani löytyy muutama vihje

Mikki Hiiri -eväsrasia kulkee usein kanssani töihin ja on varmasti tuttu näky lounastunnilla. Lisäksi laukkuni pohjalla pyörii aina vähintäänkin yksi Minni-aiheinen nenäliinapaketti. Taustalla näkyy, että muutama avaamaton paketti on vielä jäljellä, niiden jälkeen täytyykin käydä metsästämässä uusia Disney-nessuja.

Tähkäpää-heijastin roikkuu laukussani, joten sen huomaavat (toivottavasti) ohikulkijatkin. Heijastin oli alunperin kaverini, mutta hän lahjoitti sen minulle kun "hieman" lapsellisesti marisin, että hänen heijastimensa oli paljon hienompi kuin minun. Anteeksi ja kiitos vielä kerran että sain hienon heijastimesi!

Samu, Irvikissa, Pinokkio ja Tähkäpää

Avaimenperät ovat vuosien takaa Särkänniemen kolikkokoneesta (sellaisesta johon laitetaan lantti ja kierretään vipua ja kone sylkee sisuksistaan muovipallon, jonka sisällä on yllätys). Olin ihan kokonaan unohtanut nämä, mutta löytyivät kun aikaisemmin keväällä siivosin pöytäni laatikoita. Samu kulkee kotiavainteni mukana, jotta minulla on aina omatunto mukana. Irvi vahtii kellarin avainta ja Pinokkio etsii vielä sopivaa paikkaa, pyöränavain kun tuntuu vähän liian riskiltä paikalta.

Jossain laatikkoni syövereissä on kasa muitakin avaimenperiä, jotka vaihtelevat avaimissani aina sen mukaan kun niitä löydän. Ennen Samua avaimissani roikkui lahjaksi saatu Stitch.

itse-tehdyt (lue: läpipiirretyt) kangaskassini

Ja tottahan toki myös kangaskassini ovat Disney-aiheisia! :D Nämä ovat tällä hetkellä laukussani pyörivät, jo muutaman vuoden vanhat, kangaskassit. Ennen näitä minulla oli Leijonakuningas aiheinen kassi, mutta printti alkoi valitettavasti rapistua ja kangaskin rispaantui kovassa käytössä. Nämäkin kaksi alkavat olla kyllä kunnostuksen tarpeessa tai vähintäänkin silityksen.

Löytyykö muilta tällaisia pieniä arkisia juttuja, jotka kertovat fanituksen kohteesta? Keräätkö niitä tietoisesti vai ovatko ne vain ajautuneet elämääsi? Minusta ainakin tuntuu että melkein puolet omistamistani Disney-aiheisista esineistä ovat vain jostakin ilmestyneet elämääni. En koe että tietoisesti haalisin ympärilleni Disney-juttuja, mutta jotenkin ne vain tarttuvat mukaan :)

torstai 18. kesäkuuta 2015

The Art of the Disney Golden Books

Aloitan kirjahyllyni aarteiden esittelyn aika uudella tulokkaalla, keväällä tuli nimittäin ostettua Charles Solomonin kirjoittaman "The Art of the Disney Golden Books" teos. Kirjan on julkaissut Disney Edition vuonna 2014 ja se kuuluu Disney Editions Deluxe -sarjaan, johon kuuluu useita muitakin Disneyn historiaan keskittyviä kirjoja. Tämä "The Art of..." -kirja ei siis kuulu elokuvien taidetta esittelevien, Chronicle Booksin julkaisemien, "The Art of..." -kirjojen sarjaan.  




Monet varmasti muistavat lapsuudessaan lukeeneensa näitä kultaisia kirjoja. Itse kävin jopa vanhempieni kellarissa kaivelemassa pahvilaatikoita siinä toivossa, että olisin omat lapsuuteni lempparit löytänyt. Valitettavasti en oikeaa laatikkoa löytänyt, etsinnät kuitenkin jatkuvat ja sillä aikaa voin nostalgisoida tämän ihanuuden parissa.




Kauniiden kuvien lisäksi kirjasta löytyy paljon mielenkiintoista Disney-historiaa. Kirjassa käydään läpi niin kultaisten kirjojen historiaa, taiteilijoita ja erilaisia tyylejä, muistoja kirjojen teosta ja miten aika on kultaisiin kirjoihin vaikuttanut.

Ajatelkaa että kultaisten kirjojen tarina alkoi jo vuonna 1933 ja niitä julkaistaan edelleen! Itsellänikin niitä tosiaan on pieni pino jossakin kellarin kätköissä ja niin on varmasti monella muullakin. "The Art of the Disney Golden Books" on todella mielenkiintoista luettavaa, kultaisten kirjojen teosta on kerrottu kattavasti ja tekstiä tukevat ihanat kuvitukset.

"Once Upon A Wintertime" - Tom Ored

Itselläni on lapsuudesta mielikuva, että kultaisilla kirjoilla oli aika yhtenäinen kuvitustyyli, mutta tämän teoksen luettuani huomasin olleeni väärässä. Toki tiettyjä yhteleisyyksiä on ja muutama taiteilija nostetaan usein esiin. Esimerkiksi Dick Kelsey ja Al Dempster, moni kirjaan haastateltu taiteilija myös mainitsi Mary Blairin tyylin ja etenkin hänen värien käyttönsä olleen suuri inspiraation lähde.


Olin melkeinpä yllättynyt kuinka montaa nykyistä Disneyn ja Pixarin työntekijää kirjaan on haastateltu. Oli ihanaa lukea heidän kommenttejaan kuvituksien teosta ja siitä mikä heitä inspiroi. Monella tuntui myös olevan lämpimiä lapsuusmuistoja kultaisista kirjoista ja niiden ihastuttavista kuvituksista. 


"Cinderella Puppet Show" - Retta Scott Worcester ja "Bambi" - Frank Thomas

"The Art of the Disney Golden Books" on täynnä värikkäitä kuvia, mutta konseptitaidetta ei sivuilla juuri näy. Muutama pieni luonnos kirjasta löytyy, mutta pääpaino on kyllä selkeästi viimeistellyissä kuvituksissa.

Itse ainakin rakastan taidekirjoissa juuri luonnosten ja konseptien tutkailua. On aina mielenkiintoista nähdä miten hahmot ja tarina kehittyvät ja löytävät oman muotonsa. Toki kultaisten kirjojen kuvituksia suunnitellessa hahmot ovat olleet jo olemassa, joten luonnostelu on varmasti ollut hahmojen osalta vähäistä. Kirjassa mainitaan myös, että useimmat kultaiset kirjat käyttävät samantyylistä sivupohjaa, joten kuvien paikkoja sivuilla ei tarvinnut myöskään suuremmin suunnitella. Olisi hauska päästä tutkailemaan onko tuo sivupohjien toisto niin selkeää, että sen huomaisi itse. Onko kukaan kiinnittänyt moiseen huomiota kultaisia kirjoja lukiessaan?




Yhteenvetona "The Art of the Disney Golden Books" on siis 160 sivuinen, mielenkiintoinen tiivistelmä Disneyn kultaisten kirjojen historiaa. Taidekirjojen tapaan kirja on isokokoinen, joten sivuille mahtuu runsaasti kuvia ja tekstiä. Koostaan huolimatta kirjaa on helposti luettava ja selvästi luettavaksi tarkoitettukin. (Jotkut taidekirjat kun taas ovat enemmän ihailtavaksi kuin luettavaksi tarkoitettuja.) Kyseessä on ehdottomasti enemmän tietokirja kuin kuviin keskittyvä taidekirja, vaikka muutama aukeama onkin omistettu kauniille kuvituksille.

Suosittelen lämpimästi kirjan lukemista tai edes läpi selaamista, jos siihen mahdollisuus tarjoutuu. Kuten olen jo useaan kertaan kirjoittanut kuvitukset ovat aivan ihania ja itselleni ainakin tuli monesta mieleen lapsuus, kun niitä omia enemmäisiä kirjoja innoissaan selaili.


"Cinderella" - Retta Scott Worcester

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Oho! Elossa ollaan!

Huh huh! Miten siinä aina käykin niin, että kun on jotain uutta innoissaan aloittamassa niin elämä keksii heittää muuta tekemistä vapaa-ajalle. Mutta nyt on täydennyskoulutukset käyty ja töissäkin pitäisi kiireiden hieman hellittää, joten on aika palata tämän alkumetreille jääneen blogin pariin :D

Myönnettäköön, että olin tässä kaiken muun kiireen ja stressin alla melkeinpä unohtanut, että olin blogin jo keväällä saanut pystyyn, mutta sisältö oli jäänyt uupumaan. Nyt otan itseäni niskasta kiinni ja päätin että kerran viikkoon yritän saada tänne jotain kivaa Disney-aiheista postattua :) Pääpaino tosiaan noilla taidekirjoilla, mutta varmasti tulee muustakin aiheeseen liittyvästä höpöteltyä.





Kuten että tänään huomasin Tjäreborgin sivuilla Disneyland Pariisin mainoksen, jossa hehkuteltiin -20% alennuksella. Kaihoisasti taas sivuja selailin ja haaveilin pidemmästä matkasta kyseiseen huvipuistoon. Tuo -20% koski ymmärtääkseni 3yön matkoja ja ainakin minun korvaani sellainen kuulostaisi juuri sopivalta Disney-reissulta. Harmi vain että kaveripiiristä ei oikein tahdo löytyä matkaseuraa, joka olisi valmis uhraamaan kuukauden vuokran ( ja vähän päälle ) tällaiseen Disney-elämykseen. (Ja ymmärtäähän sen, jos samalla rahalla pääsee etelän rantalomalle niin se on ehkä ei-Disney-fanille mieluisampi matkakohde kuin ihana hattaraglitteriunelmalla höystetty huvipuisto.) Mutta saahan sitä aina haaveilla :)

No niin tänään vain tällainen pieni "hengissä ollaan" päivitys, mutta on tuossa Officekin auki ja sinne olen jonkin verran saanut naputeltua ensimmäistä varsinaista taidekirja postausta. Ei siis tarvitse odotella taas kolmea kuukautta seuraavaa postausta ;)