perjantai 12. kesäkuuta 2015

Oho! Elossa ollaan!

Huh huh! Miten siinä aina käykin niin, että kun on jotain uutta innoissaan aloittamassa niin elämä keksii heittää muuta tekemistä vapaa-ajalle. Mutta nyt on täydennyskoulutukset käyty ja töissäkin pitäisi kiireiden hieman hellittää, joten on aika palata tämän alkumetreille jääneen blogin pariin :D

Myönnettäköön, että olin tässä kaiken muun kiireen ja stressin alla melkeinpä unohtanut, että olin blogin jo keväällä saanut pystyyn, mutta sisältö oli jäänyt uupumaan. Nyt otan itseäni niskasta kiinni ja päätin että kerran viikkoon yritän saada tänne jotain kivaa Disney-aiheista postattua :) Pääpaino tosiaan noilla taidekirjoilla, mutta varmasti tulee muustakin aiheeseen liittyvästä höpöteltyä.





Kuten että tänään huomasin Tjäreborgin sivuilla Disneyland Pariisin mainoksen, jossa hehkuteltiin -20% alennuksella. Kaihoisasti taas sivuja selailin ja haaveilin pidemmästä matkasta kyseiseen huvipuistoon. Tuo -20% koski ymmärtääkseni 3yön matkoja ja ainakin minun korvaani sellainen kuulostaisi juuri sopivalta Disney-reissulta. Harmi vain että kaveripiiristä ei oikein tahdo löytyä matkaseuraa, joka olisi valmis uhraamaan kuukauden vuokran ( ja vähän päälle ) tällaiseen Disney-elämykseen. (Ja ymmärtäähän sen, jos samalla rahalla pääsee etelän rantalomalle niin se on ehkä ei-Disney-fanille mieluisampi matkakohde kuin ihana hattaraglitteriunelmalla höystetty huvipuisto.) Mutta saahan sitä aina haaveilla :)

No niin tänään vain tällainen pieni "hengissä ollaan" päivitys, mutta on tuossa Officekin auki ja sinne olen jonkin verran saanut naputeltua ensimmäistä varsinaista taidekirja postausta. Ei siis tarvitse odotella taas kolmea kuukautta seuraavaa postausta ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti