Näytetään tekstit, joissa on tunniste disneybound. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste disneybound. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 8. syyskuuta 2019
Pieni Merenneito Helsingin Kaupunginteatterissa
Vihdoinkin se oli täällä! Päivä jota olin odottanut joulukuusta asti ja syy kuumeiselle odotukselle tietenkin Helsingin Kaupunginteatterin Pieni Merenneito -suurmusikaali. Ensi-ilta musikaalilla oli jo 29.8 ja muutama ennakkokin ennen sitä, joten ylistystä, hehkutusta ja suitsutusta musikaalin taianomaisuudesta olin ehtinyt lukea useammasta paikasta. Kaupunginteatteri julkaisi myös instagram-tilillään aivan ihanan trailerin esityksestä ja melkein itkin kun sen ensimmäisen kerran näin.
Odotukset olivat siis melkoisen korkealla kuin eilen teatterille sipsuttelin, tilaisuuden kunniaksi tietysti disneyboundissa ja korkokengissä. Tunnelma oli ennen esityksen alkua aivan huikea, moni odotti selvästi innolla tulevaa musikaalia ja voi kuinka ihanaa oli bongailla muitakin disneyboundeja yleisöstä. Lauantai-ilta oli tuonut teatterille aika sekalaisen seurakunnan yleisöä, aina vauvasta vaariin, mutta uskaltaisin väittää että tähän näytökseen osui vielä erityisen monta Disney-fania tai ainakin Merenneito-fania ja se oli todella ihana nähdä.
Mutta vielä ihanampaa oli nähdä Pieni Merenneito -musikaali! Se oli aivan varmasti jokaisen kehun, hehkutuksen ja ylistyksen arvoinen ja luultavasti vielä vähän enemmän. Enkä sano tätä nyt vain siltä kannalta että Pieni Merenneito on minulle se satu ja Disney-elokuva, vaan esitys oli todellakin lumoava ja teatteria ihan parhaimmillaan.
Esiintyjät olivat kaikki aivan fantastisia, mutta erityinen kiitos täytyy ehdottomasti antaa Sonja Pajunojalle, joka oli juuri sellainen kuin Arielin näyttelijän vain voi toivoa olevan. Hänen äänensä ja eleensä olivat niin täydelliset, että todellakin tunsin olevani esityksen aikana osa Arielin tarinaa. Mutta tosiaan aivan loistava näyttelijäkaarti ihan kokonaisuudessaan ja jokainen ansaitsisi oman henkilökohtaisen ylistyksen. Aivan varmasti paras musikaali, joka tulen ikinä koskaan näkemään - enkä nyt yhtään liioittele.
Musikaalin tarina seurailee Disneyn versiota, mutta aivan yksi yhteen se ei elokuvan kanssa ole. Eikä tarvitsekaan olla, sillä tarinan sydän on silti sama ja ne rakkaimmat laulut ja kohtaukset löytyvät tästäkin versiosta. Musikaalissa kuullaan myös muutama uusi kappale, joista oma suosikkini on ehdottomasti "If Only" (joka kääntyi suomeksi "Jos voisin"), jota olen kuunnellut jo vuoden päivät youtubesta, joten oli aivan ihanaa kuulla se livenä.
Kappaleiden ja koko musikaalin suomennos on muuten todella hyvä ja mukaan on saatu ujutettua todella hauskoja sanakäänteitä. Itseäni tietysti ensimmäisen dubbauksen fanina harmittaa aina vähän kun joitakin termejä käännellään uudestaan ja musikaaliinkin oli keksitty ihan oma sana tinkeliharavalle ja Joonatan-lokki oli jostakin kumman syystä Skuutti, mutta pikku juttuja. Eikä niihin juuri ehdi kiinnittää huomiota, kun ihastelee lavalla olevaa väriloistoa.
Lavastus ja esityksen tekninentoteutus oli nimittäin todellakin sitä tasoa, että musikaalia ei ole turhaan kehuttu komeimmaksi mitä Suomessa on nähty. Useampaan otteeseen tuli haukottua henkeä ihastuksesta ja ihmeteltyä miten esityksestä oli saatu niin taianomainen, että välillä tuntui kuin olisi itsekin mukana tarinassa ja sukeltanut vedenalaiseen valtakuntaan.
Rakastuin myös esityksessä käytettyihin nukkeihin, joista paras esimerkki on tietysti hovirapu Sebastian ja hänen loistava näyttelijänsä Tero Koponen. Kalat, sillit, sammakot ja muut sintit saatiin nukeilla mahtavasti osaksi ensemblea ja tunnelma oli kuin Disneylandin näytöksissä, kerrassaan maagista! Puvustus muutenkin oli ihan täydellinen ja toivon että joskus edes osa puvuista saadaan johonkin näytille, koska todella ihania ja oivaltavia yksityiskohtia. Merenneitojen pyrstöt olivat mahtavasti toteutettu ja niiden liikehdintä toi mieleen hyvin mieleen liikkeen veden alla.
Jos joku vielä siis miettii että pitäisiköhän tämä käydä katsomassa, niin kyllä! Kyllä pitäisi! Äkkiä varaamaan liput, kun niitä vielä on jäljellä. Itse aloin jo vilkuilla missä välissä voisin käydä katsomassa uudestaan, koska haluan todellakin nähdä tämän fantastisen esityksen toistamiseen.
( Kuvat: Pieni Merenneito kuvat hkt.fi )
Tunnisteet:
disneybound,
musikaali,
pieni merenneito,
teatteri
torstai 16. maaliskuuta 2017
Beauty and the Beast hype
Hieman erilainen blogiteksti tällä kertaa, mutta ajattelin näin illan päätteeksi kirjoitella tämän viikon tunnelmista. Jotenkin tämä Beauty and the Beast elokuvan hypetys on sosiaalisesta mediasta tarttunut ja vaikka olen elokuvaa jo viime kesästä asti odottanut, niin en kuvitellut olevani näin innoissani. Kun ensi-ilta liput tulivat myyntiin, minulla oli kännykässä hälyytys että muistaisin kesken työpäivän käväistä finnkinon sivuilla. :')
Animaatio klassikko on yksi rakkaimmista Disney elokuvista, joten live actionin näkeminen hieman jännittää, mutta olen melko varma että tulen tästäkin versiosta pitämään. En ihan ensimmäisistä paljastuksista ja teaserista täysin innostunut ja vaikka Emma Watsonista pidän, en nähnyt häntä Bellenä. Dan Stevensin roolitus Hirviöksi kiinnosti kuitenkin kovasti Downton Abby fania ja Luke Evans Gastonina kuulostaa todella lupaavalta. Nyt trailereita ja klippejä katsoneena täytyy sanoa, että koko elokuvan roolitus näyttää mahtavalta. Vieläkin olen vähän epäilevä Emman suhteen, mutta nyt lähinnä vain siksi että hän on minulle niin vahvasti Potter-elokuvien Hermione että Bellen näkeminen on välillä vaikeaa. Mutta olen varma että kun elokuvateatterin hämärässä pääsee uppoutumaan Kaunottaren ja Hirviön maailmaan, niin siinä unohtuvat velhot ja muut aikaisemmat roolit.
(Nauran edellenkiin kuvalle Ewan McGregorista, jossa hän on Obi Wan asussaan Lumiere vierellään.)
Disney myös julkaisi elokuvan soundtrackin noin viikko sitten ja olenkin kuunnellut sitä siitä lähtien lähes taukoamatta. Yllätyin miten paljon pidin kaikista uusistakin kappaleista, jotka Alan Menken elokuvaa varten sävelsi. Odotin jotakin "Human Again" tyyppistä hassuttelua, mutta minun riemukseni sellaista ei tällä kertaa soundtrackilta löydy. Josh Grobanin esittämä "Evermore" kappale taas teki sellaisen vaikutuksen, että välillä se soi yksinään toistolla kun en vain saa siitä tarpeekseni.
Viime viikonloppu menikin sitten ihan Kaunotar ja Hirviö tunnelmissa kun soundtrackin kuuntelu innoitti minut askartelemaan lumottuja ruusuja kutistemuovista. Ajattelin että kirkkaasta kutistemuovista tehty kaulakoru lasikuvusta, jossa lumottu ruusu on, toimisi kivana pikku yksityiskohtana perjantain asussani.
Tai no "asu" nyt on ehkä liioitletu termi. Koska lähden kaupungille suoraan töistä, niin mitään kovinkaan huomiotaherättävää asustusta en viitsi laittaa, mutta halusin kuitenkin valita vaatteeni Disneybound hengessä elokuvaan sopiviksi. EMP:ltä ostettu ihana Kaunotar ja Hirviö -rannekello on tietysti myös pakko laittaa käteen kun on tällainen tilaisuus.
En muista milloin olisin viimeksi ollut näin innoissani elokuviin menossa (tai no ehkä Vaianan kanssa intoilin myös, mutta en kyllä näin paljon) ja piti jo laittaa varoittava viesti seuralaisellenikin, että hän ei turhaan intoilustani hämmenny. :')
Löytyykö täältä muitakin innokkaita odottajia? Entä mitä odotatte eniten tai onko jotakin minkä näkemistä jännitätte? Itse odotan ehdottomasti eniten tanssiaiskohtauksen näkemistä, mutta myös prologia. Onneksi ei tarvitse odottaa enää kauaa. :D

![]() |
| Hirviön tanssiaisasusta poimin inspiraation tähän rentoon Disneyboundiini |

beauty and the beast,
disneybound,
elokuva,
tapahtumat
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)