perjantai 6. tammikuuta 2017

Ihanat Disney-aiheiset joululahjat

Aivan mahtavaa uutta vuotta sinne ruudun toiselle puolelle! :)
Toivottavasti kaikkien pyhät sujuivat mukavasti, tontut toivat ihania lahjoja ja saitte syödä omia lemppari herkkuja (täällä mutustellaan vieläkin konvehtirasioiden jämiä). Näin vuoden alussa pitäisi tietysti olla intoa täynä alkavasta vuodesta ja mahdollisista lupauksista ja niiden pitämisestä, mutta minäpä kurkkaan tässä postauksessa vielä viime vuoteen ja pukinkonttiin aarteisiin.

Tänä jouluna paketeista paljastui nimittäin aika paljon Disney-aiheisia juttuja, joita haluan päästä hehkuttelemaan, koska olen niistä ollut aivan innoissani marraskuusta lähtien. :') Sain nimittäin ottaa ohjat hieman omiin käsiin ja avustin tonttuja muutaman kirjan tilaamisessa, koska niitä olin jo pitkin syksyä silmäillyt ja miettinyt kokoelmaani täydentämään.




Ensimmäinen ihanuus eli "The Walt Disney Film Archives" -kirja oli ihan must hankinta ja pohdin koko syksyn että miten raaskin tuon mahtavan opuksen ostaa, kun sen hinta hipoo pilviä. Yli sadan euron kirja tuntuu hankintana aika hurjalta ja pohdin jopa äidilleni monologin muodossa, että olisiko kirja kannattava ostos. Jahkasin kirjan hankintaa jonkin aikaa ja kun Black Fridayn alennusten tullessa vielä jahkailin ihana äitini vinkkasi, että kirja voisi olla joululahjani.

Voi sitä riemua kun sen aattona sain avata. :') Kirja on sisällöltään todella upea ja runsas! Olen tätä nyt joulusta asti selaillut ja lukenut eikä ihastus ole laantunut lainkaan. Ainoa pienen pieni harmitus on kirjan valtava koko (ja paino!) sillä se tekee lukemisesta hieman haasteellista. Onnistuin esimerkiksi saamaan niska- ja vatsalihakseni kipeiksi kun istuin lattialla pari tuntia kirjaa lukemassa, nyt olen jo oppinut asettautumaan pöydän ääreen.


Toinen ihanuus oli tuo "To Infinity and Beyond!" -kirja, joka kertoo siis Pixarin tarinan. Kirja on hieman vanhempaa tuotantoa, se kun on julkaistu jo vuonna 2007, mutta olen jo pitkään himoinnut tätä vihreäkantista aarretta hyllyyni. Jostain syystä taidekirjat ovat kuitenkin aina vieneet voiton osto hetkellä ja kirja on keikkunut toivelistallani jo useamman vuoden, mutta nyt se on vihdoinkin minun. :D




Muutaman pienemmänkin lahjan sain, jotta olisi hieman kevyempääkin lukemista noiden tiiliskivien rinnalla. Suloisia prinsessatarinoita "Disney Princess Comic Strips Collection" -sarjakuva-albumin muodossa sekä ihan mielenkiintoiselta vaikuttava "The Pixar Touch - The Making of a Company" -kirja, johon en vielä sen kummemmin ole ehtinyt tutustua. Jos joku muu on kirjan lukenut niin olisi mukava kuulla kommenteissa mielipiteitä siitä.

Mielenkiinnolla myös odotan kuinka paljon yhtäläisyyksiä tai eroja näiden kahden Pixar-kirjan välillä on. "The Pixar Touch" on vuodelta 2009, joten kirjat käsittelevät suunnilleen samaa ajanjaksoa (olettaisin ainakin). Palaan ehkä aiheeseen jahka saan kirjat luettua. :)

Sain myös aivan ihanan pienen seinäkalenterin, jota koristavat Thomas Kinkaden upeaakin upeammat taideteokset. En varmaankaan ole ainoa, joka ihastelee noita Kinkaden uskomattomia töitä ja niiden mahtavia yksityiskohtia ja värien käyttöä.

Viimeisenä vielä aivan super söpö Bambi-paita, joka uskomatonta kyllä on ensimmäinen Bambi-paitani. Mikä hieman hämmästytti jopa itseäni, koska eikös juuri tällaiset luonnosmaiset Bambi-aiheiset kuvat ole suosittuja printtipaidoissa. No 2016 vuonna tuli korjattua monta vaatevääryyttä, kun sain Disney-aiheisia sukkia ja vielä tämän ihanan paidan, kyllä näillä kelpaa aloittaa uusi vuosi. :)

Lisäksi tontut muistivat minua vielä suklaalla ja leffalipuilla, joista osa meni heti varaukseen Kaunotarta ja Hirviötä sekä Vaianaa varten sillä molemmat elokuvat haluan ehdottomasti päästä teatterissa katsomaan.

Tällaisia ihanuuksia siis löytyi minun paketeistani ja olo oli kyllä ihan samanlainen kuin silloin lapsena, kun papereista paljastui se eniten toivottu lelu. Entäpä teilä muilla, paljastuiko paketeista Disney-aiheisia juttuja tai jotakin muuta mahtavaa, jota olitte toivoneet? :)

5 kommenttia:

  1. Oih, sait aivan ihania lahjoja! Ja Thomas Kinkaden kalentereja olen itsekin himoinnut vaikka kuinka pitkään. Valitettavasti 'kalenterikiintiö' on aina ehtinyt täyttyä ennen hankintaa :') Täytyypä pitää silmät auki vaikkapa herran taidekirjojen varalta. Niitä kun ei koskaan voi olla liikaa!

    Itselläni ei Disney-juttuja tänä jouluna paketeista paljastunut mutta sain kyllä kaikkea muuta tarpeeseen tulevaa. Kestosuosikkina tietysti uusi Muumi-kalenteri! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Kinkaden taidekirja olisi kyllä mahtava! Toivottavasti sellainen joskus tulee - tälle vuodelle on näköjään tiedossa värityskirja herran Disney-taideteoksista. :D

      Poista
  2. Oih, tuo Walt Disney film archieves-kirja olisi kyllä ihana saada, mutta taitaa hintansa puolesta ainakin toistaiseksi jäädä hankkimatta! :) Itse sain yhden Disney-aiheisen joululahjan, jota olen etsinyt ja etsinyt viimeiset pari vuotta... Siitä lisää löytyy blogi-postauksen muodossa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on kyllä hurjan hintainen, vaikka sisältö onkin todella upea. En tiedä olisiko itsekään tullut kirjaa hankittua, jos en olisi sitä lahjaksi saanut.
      Ja pitääpä käydä blogisi puolelle kurkkaamassa mitä ihanaa olet lahjaksi saanut! :)

      Poista
  3. Olet saanut kyllä kivoja Disney lahjoja. :)

    VastaaPoista