torstai 16. maaliskuuta 2017

Beauty and the Beast hype

Hieman erilainen blogiteksti tällä kertaa, mutta ajattelin näin illan päätteeksi kirjoitella tämän viikon tunnelmista. Jotenkin tämä Beauty and the Beast elokuvan hypetys on sosiaalisesta mediasta tarttunut ja vaikka olen elokuvaa jo viime kesästä asti odottanut, niin en kuvitellut olevani näin innoissani. Kun ensi-ilta liput tulivat myyntiin, minulla oli kännykässä hälyytys että muistaisin kesken työpäivän käväistä finnkinon sivuilla. :')




Animaatio klassikko on yksi rakkaimmista Disney elokuvista, joten live actionin näkeminen hieman jännittää, mutta olen melko varma että tulen tästäkin versiosta pitämään. En ihan ensimmäisistä paljastuksista ja teaserista täysin innostunut ja vaikka Emma Watsonista pidän, en nähnyt häntä Bellenä. Dan Stevensin roolitus Hirviöksi kiinnosti kuitenkin kovasti Downton Abby fania ja Luke Evans Gastonina kuulostaa todella lupaavalta. Nyt trailereita ja klippejä katsoneena täytyy sanoa, että koko elokuvan roolitus näyttää mahtavalta. Vieläkin olen vähän epäilevä Emman suhteen, mutta nyt lähinnä vain siksi että hän on minulle niin vahvasti Potter-elokuvien Hermione että Bellen näkeminen on välillä vaikeaa. Mutta olen varma että kun elokuvateatterin hämärässä pääsee uppoutumaan Kaunottaren ja Hirviön maailmaan, niin siinä unohtuvat velhot ja muut aikaisemmat roolit.

(Nauran edellenkiin kuvalle Ewan McGregorista, jossa hän on Obi Wan asussaan Lumiere vierellään.)




Disney myös julkaisi elokuvan soundtrackin noin viikko sitten ja olenkin kuunnellut sitä siitä lähtien lähes taukoamatta. Yllätyin miten paljon pidin kaikista uusistakin kappaleista, jotka Alan Menken elokuvaa varten sävelsi. Odotin jotakin "Human Again" tyyppistä hassuttelua, mutta minun riemukseni sellaista ei tällä kertaa soundtrackilta löydy. Josh Grobanin esittämä "Evermore" kappale taas teki sellaisen vaikutuksen, että välillä se soi yksinään toistolla kun en vain saa siitä tarpeekseni.

Viime viikonloppu menikin sitten ihan Kaunotar ja Hirviö tunnelmissa kun soundtrackin kuuntelu innoitti minut askartelemaan lumottuja ruusuja kutistemuovista. Ajattelin että kirkkaasta kutistemuovista tehty kaulakoru lasikuvusta, jossa lumottu ruusu on, toimisi kivana pikku yksityiskohtana perjantain asussani.


Hirviön tanssiaisasusta poimin inspiraation tähän rentoon Disneyboundiini

Tai no "asu" nyt on ehkä liioitletu termi. Koska lähden kaupungille suoraan töistä, niin mitään kovinkaan huomiotaherättävää asustusta en viitsi laittaa, mutta halusin kuitenkin valita vaatteeni Disneybound hengessä elokuvaan sopiviksi. EMP:ltä ostettu ihana  Kaunotar ja Hirviö -rannekello on tietysti myös pakko laittaa käteen kun on tällainen tilaisuus.

En muista milloin olisin viimeksi ollut näin innoissani elokuviin menossa (tai no ehkä Vaianan kanssa intoilin myös, mutta en kyllä näin paljon) ja piti jo laittaa varoittava viesti seuralaisellenikin, että hän ei turhaan intoilustani hämmenny. :')

Löytyykö täältä muitakin innokkaita odottajia? Entä mitä odotatte eniten tai onko jotakin minkä näkemistä jännitätte? Itse odotan ehdottomasti eniten tanssiaiskohtauksen näkemistä, mutta myös prologia. Onneksi ei tarvitse odottaa enää kauaa. :D

4 kommenttia:

  1. Täällä toinen malttamaton odottaja! Sitkeä flunssa vain on vienyt hieman voimia, joten olen vain tyytyväinen jos pääsen leffateatterille asti hengissä. :D Prologia odotan soundtrackin perusteella todella kovasti ja Be our guest-kohtausta. :)

    Ps. Tuo kello on ihana!! Toivottavasti perheeni on ottanut neuvosta vaarin ja yllätyn iloisesti syntymäpäivänäni! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi voi! Toivottavasti flunssasta huolimatta selvisit teatteriin ja pääsit nauttimaan mahtavasta elokuvasta. Täytti kyllä kaikki odotukset ja itse jo suunnittelen milloin pääsen katsomaan toisen kerran. :')

      Eikö vain olekkin! En vieläkään ole saanut tarpeekseni sen ihailusta, vaikka se on jo muutaman viikon ilahduttanut arkeani. Todellakin sellainen must have kaikille Kaunotar ja Hirviö -faneille. <3 Pidän peukkuja että se syntymäpäivänäsi lahjapapereista paljastuu. :)

      Poista
  2. Kivan näköin tuo koru. Kuinka keksitkin? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttu! :) En oikein tiedä mistä ajatus lähti, mietin että joku elokuvaan sopiva koru olisi kiva ja kun askartelulaatikosta löytyi kirkasta kutistemuovia niin ajattelin että ruusu lasikuvussaan voisi toimia. Lopputuloksesta tulikin omasta mielestäni tosi kiva. ^_^

      Poista