lauantai 2. kesäkuuta 2018

The Art of Zootropolis

Edellisestä taidekirjaesittelystä on taas ehtinyt vierähtää tovi, joten on korkea aika ottaa jälleen yksi kirjahyllyni aarre ihasteltavaksi. Tällä kertaa ajattelin esitellä teille kirjan, joka sisältää niin paljon ihania yksityiskohtia, että siitä tuntuu löytyvän joka kerta jotakin uutta.




The Art of Zootropolis tai The Art of Zootopia sillä tästä taidekirjasta on yllättäen molemmat versiot. Yleensä taidekirjat on nimetty elokuvan alkuperäisen nimen mukaan, mutta jostakin syystä Zootopia on poikkeus ja Eurooppaan taidekirja rantautui nimellä "The Art of Zootropolis". Kirjaa ostaessani tein nopean googletuksen ja selvitin että sisällöiltään kirjat ovat kuitenkin ilmeisesti täysin samat, joten ei ole väliä kumman version hyllyynsä ostaa.

Puhun tässä postauksessa Zootropoliksesta, kun se tuossa kirjan nimessä komeilee ja onhan se elokuvan virallinen nimi täällä Suomessakin.


Nämä kirjan esilehdet ovat ihan suosikkejani! Hauska bongailla tuttuja logoja uudella twistillä



Jessica Juliusin kirjoittama "The Art of Zootropolis" (2016) on ulkoisesti samaa sarjaa kuin muutkin Chronicle Booksin julkaisemat Disneyn taidekirjat, mutta sisällöltään tämä 160 sivuinen aarreaitta on hieman poikkeava. Kirjan sisältö on hyvin suunnittelukeskeinen, pääsemme kurkistamaan miten Zootropoliksen maailma on luotu, kuinka muun muassa meidän maailmamme logot ovat muuttuneet eläinten maailmaan sopivaksi ja mitä kaikkea pitää ottaa huomioon kun suunnittelee ympäristöä jossa elää asukkaita, joiden pituus ero on useita metrejä ja luonnolliset elinympäristöt täysin toisistaan poikkeavia.

Ja vaikka sisältö tavallaan seurailee elokuvan juonen kulkua niin se ei ole aivan yhtä selvää kuin osassa muista taidekirjoista. Tähän yksi suurin syy on varmastikin siinä, että kirjaan on sisällytetty yllättävän paljon taidetta ja taustatarinaa elokuvan suunnittelun alkuvaiheista, jolloin se oli juoneltaan hyvinkin erilainen kuin lopullinen versio.


Judy Hopps by Nick Orsi (vasen) and by Cory Loftis (oikealla)

Nick Wilden asun suunnittelu ja erilaisia ilmeitä by Cory Loftis 


The Art of Zootropolis on hyvin, hyvin, hyvin kuvapainotteinen, joten paljon katseltavaa ja ihmeteltävää riittää. Elokuvan pääkaksikosta Judysta ja Nickistä löytyy molemmista useampi sivu hahmosuunnitelmia, tällaisia kaipaisin ehdottomasti muihinkin taidekirjoihin.

Ja vaikka molempien hahmojen pääpiirteet ovat jo lukkoon lyötyinä niin suunnitelmissa on silti runsaasti erilaisuutta. Esimerkiksi vaikka tuo Nick Orsin suunnitelma Judysta, jossa hänellä on selkeästi hiukset, aivan erinäköinen kuin lopullinen versio!

Nick Wilden sivuille on kertynyt paljon piirroksia, jotka ovat selkeästi "alkuperäisen" juonen ajalta, sillä useimmissa kuvissa kettu paralla on kaulapanta. Kirjassa myös kerrotaan että Nick oli ensimmäinen hahmo joka Zootropolikseen suunniteltiin ja nämä suunnitelmat antoivat taas viitteet muiden hahmojen ja lopulta koko maailman suunnitteluun.


Tuleeko kenellekään muulle tästä kartasta mieleen Disneyn puistojen kartat? (map by Matthias Lechner) 

Rainforest District alueen esittelysivuilta löytyy aivan ihania konseptikuvia!


Kirjassa esitellään todella kattavasti kaikki Zootropoliksen alueet, vaikka ne vain vilahtaisivat itse elokuvassa. Tämä kirjan kolmas luku "Zootropolis habitats" on ehkä suosikkejani koko kirjassa. Sivut ovat sellaista väriloistoa ja karkkia silmille, että niitä ihastellessa vierähtää hyvä tovi.

Jokaisesta alueesta esitellään yleisilme, mitä sen suunnittelussa otettiin huomioon ja kuinka alueen asukkaat vaikuttivat suunnitteluun. Toki myös asukkaat esitellään, joten pääsemme tutustumaan esimerkiksi Judyn kotikylään, kotiin sekä perheeseen kirjan esitellessä Bunnyburrown suunnittelua. Elokuvassahan emme juurikaan Hoppsien kotia näe, mutta kirja näyttää meille pienen vilahduksen siitä millainen koti satapäiselle perheelle oli suunniteltu.


Hmm... Tuo toinen vasemmalta näyttää jotakin tutulta ;) (Bellwether by Shiyoon Kim)



Judy ja Nick ovat ymmärrettävästi saaneet eniten tilaa kirjan sivuilta, mutta myös useat muut hahmot ovat päässeet esille. Tämäkään taidekirja ei ole poikkeus tekstin suheen, sitä on aika vähän, mutta kivasti jokaisen hahmon kohdalle on kirjoitettu edes pieni pätkä esimerkiksi mistä innoitus kyseiseen hahmoon on tullut.

Ja tosiaan jos tuo Bellewetherin kuplan teksti ei näy kunnolla, niin yksi inspiraation lähde hahmolle oli lammas Disneyn lyhäristä "Lambert the Sheepish Lion". Että jos kuvatekstissä mainitsemani kuva näytti jonkun muunkin silmään tutulta niin siinäpä se syy.



Alkuperäiseen juoneen liittyi oleellisesti huvipuisto


Kokonaisuutena The Art of Zootropolis on taidekirjojen priimaa ja tällaisia kuvamääriä ja kertomuksia elokuvan taustatyöstä kaipaisi ehdottomasti muihinkin taidekirjoihin. Rakastan myös tässä kirjassa sitä miten paljon "alkuperäisestä" juonesta on kerrottu ja kuinka paljon sen suunnittelutyötä kirjan sivuilla näytetään.

Jos joku ei ole tuosta "alkuperäisestä" juonesta koskaan kuullutkaan, niin elokuvan ensimmäinen versio johon tuolla viittaan oli hyvin erilainen kuin mitä lopullinen juoni. Alunperin elokuvassa oli tarkoitus olla totaalinen kahtiajako peto- ja saaliseläinten välillä, jonka takia petoeläimet joutuivat esimerkiksi käyttämään kaulapantoja. Zootropoliksessa oli myös erilaisia huvipuistoja ja stadioneita, joissa petoeläimet saivat edes hetken elää todellisen luonteensa mukaan. Yksi näistä paikoista oli Nickin omistama "Wild Times" huvipuisto, joka taidekirjassakin esitellään.

Kirjan loppuosasta löytyy sitten vielä luku "Filming Zootropolis", josta löytyy hieman tekstiä elokuvan teknisestä puolesta kuten karvojen animoinnista, muutama valaistus kokeilu sekä ihana aukeama elokuvan color scriptejä. Mutta kirjan pääpaino on Zootropoliksen maailman luomisessa ja siinä on onnistuttu todella hyvin.




Aivan ehdottomasti suosittelen tämän taidekirjan ostamista omaan hyllyyn, jos vain taidekirjat yhtään kiinnostavat tai jos pidit Zootropolis elokuvasta, koska tähän taidekirjaan rakastuu aivan varmasti. Ja kuten jo alussa mainitsin, kirjasta löytyy niin paljon yksityiskohtia ja taidetta ihasteltavaksi, että joka kerta kun kirjan ottaa käteen tuntuu että siitä löytää jotakin uutta.

Tällä kertaa kuvat myös kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten vaikka kirjassa on tekstiä taidekirjamaiseen tapaan hyvin vähän niin eipä sitä juuri enempää kaipaisikaan.

Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki tälle taidekirjalle!

2 kommenttia:

  1. Ah, tämä näyttää niin ihanalta ja super mielenkiintoiselta! ��
    Harmi kun näitä taidekirjoja ei löydy kirjastoista (tai ainakaan itse en ole onnistunut löytämään). Olisin varmaan hamstrannut jo kaikki lukuun. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidekirjat ovat kyllä todella ihania ja tarjoavat mahtavan kurkistuksen elokuvan kulisseihin.

      Kannattaa ehdottomasti kysyä kirjaston tädiltä ottavatko he hankintapyyntöjä vastaan! Itse sain opiskeluaikoina koulumme kirjastoon haalittua muutaman The Art of -kirjan hankintapyyntöjen kautta. Liittyivät toki tavallaan viestinnän alaan, että sen puolesta oli helppo perustellakin hankintaa, mutta eihän sitä koskaan tiedä jos ei edes kysy. :)

      Poista