lauantai 24. marraskuuta 2018

Leffahylly: 1. Lumikki ja seitsemän kääpiötä



Leffahyllyn aarteista ensimmäisenä esittelyyn pääsee tietenkin Disneyn ensimmäinen klassikko, se josta kaikki sai alkunsa, Lumikki ja seitsemän kääpiötä!

Alkuun muutama pieni fakta elokuvasta:
* Lumikki ja seitsemän kääpiötä sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa 21. joulukuuta 1937.
* Elokuvaa tehtiin kolme vuotta ja se valmistui vain muutama viikko ennen ensi-iltaansa.
* Elokuvan alustava budjetti oli 250,000 dollaria, mutta lopullinen budjetti jopa 1,5 miljoonaa.
* Lumikki ja seitsemän kääpiötä julkaistiin uudelleen elokuvateatterilevitykseen kahdeksan kertaa (vuosina 1944, 1952, 1958, 1967, 1975, 1983, 1987 ja 1993), kunnes se julkaistiin ensimmäisen kerran Disneyn kotivideona vuonna 1994.


Minulle Lumikista tulee aina ensimmäisenä mieleen kohtaus jossa Kuningatar muuttuu Noidaksi, se oli lapsena yksi elokuvan suosikki kohtauksistani - vaikkakin samalla yksi pelottavimmista! Lumikin VHS-kasetti olikin monesta kohtaa kulunut sillä sitä tuli usein kelailtua, etenkin alkupuolella nähtävä pelottava metsä oli viimeisillä katselukerroilla aikamoisa särinää.

Lapsuudessa Lumikki ei siis ollut niitä supersuosikkeja, joka piti vähintään kerran viikossa saada katsoa. Elokuvan synkkäjuoni ja hurjat kohtaukset pelottivat, vaikka tiesikin että loppu oli onnellinen. Nyt aikuisena elokuvaa osaa arvostaa ihan eri tavalla. Ei elokuva vieläkään mikään TOP5-leffa minulle ole, mutta sen visuaalisuudesta ja värimaailmasta pidän kovasti. Aina pitää toki myös arvostaa sitä että elokuva on tehty käsityönä, joka sen päivän tekniikalla oli uraauurtavaa.





Leffahyllystäni löytyy Lumikista 2-levyinen DVD julkaisu, joka ilmestyi vuonna 2009, sekä yksilevyinen bluray, jonka ilmestymisvuotta en nyt valitettavasti mistään löytänyt. Elokuva on molemmissa julkaisuissa sama 4:3, digitaalisesti remasteroitu ja uusimmalla dubbauksella. Itselleni tuo 1994 vuoden dubbaus on se tutuin ja itseasiassa ainoa dubbaus jonka olen kuullut. En tiedä miten korvaan särähtäisi, jos Noidan äänenä kuulisi jonkun muun kuin Seela Sellan. Nostalgian takia katson elokuvan yleensä suomeksi, vaikka pidän kyllä alkuperäisestäkin versiosta.

Extrojen puolesta DVD-julkaisusta löytyy ymmärrettävästi enemmän katsottavaa. Kovasti pidän toiselta levyltä löytyvästä noin 16min kestävästä "Kaikki alkoi tästä" -dokumentista, joka tiivistetysti kertoo taustoja elokuvan teosta sekä elokuvan merkittävyydestä Disneyn historiassa. Toinen lempparini DVD:n extroista on "Disney vuosien saatossa", jossa käydään nopeasti Disneyn historiaa eri vuosikymmeniltä sekä nähdään Lumikin ja seitsemän kääpiön -trailereita vuosien varrelta.

Sekä DVD:ltä että blurayltä löytyy myös "Lumikin paluu" niminen extra, jossa esitellään Disneyn arkistoista löytynyt tarinaluonnos Lumikki aiheiselle lyhytelokuvalle. Lyhäri oli kehitelty kahden elokuvasta postetun kohtauksen ympärille, mutta sitä ei koskaan toteutettu. Nuo kaksi poistettua kohtausta löytyvät kokonaisuudessaan levyjen lisämateriaaleista.

Pelejä ja muita aktiviteetteja en ole tutkinut sen kummemmin, mutta pitää ehkä nekin joskus käydä huvin vuoksi läpi. Molemmista julkaisuista löytyy myös se 2000-luvun pakollinen musiikkivideo tällä kertaa "Someday My Prince Will Come" Tiffany Thorntonin esittämänä.

2 kommenttia:

  1. Oi! Tämä vaikuttaa kyllä lupaavalle ja mielenkiintoiselle postaus-sarjalle! Toivotaan, että tavoitteesi kerran viikossa julkaisemisesta pitää pintansa! :) Ihana lukea lyhyesti ajatuksia itse elokuvasta, ja sitten saada tietopaketti omistamiesi julkaisujen sisällöstä (ja määrästä). Ekassa kuvassa on myös kiva, että siinä on mukana myrkytetty omena. Olisi hauska, jos esittelisit aina KAIKEN elokuvasta hankkimasi oheismateriaalin vaikka juuri vain kuvan muodossa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että tykkäsit! Toivon tosiaan että julkaisutahtini pysyy, nyt on ainakin motivaatiota ja muutama ensimmäinen klassikko odottamassa vuoroaan. :')
      Ja tarkoitus tosiaan olisi että ensimmäiseen kuvaan laitan mukaan jotain elokuvaan liittyvää oheismateriaalia mitä minulta löytyy. Toisinaan varmaan kaiken mitä löytyy ja välillä sitten vain pari juttua. Pitää katsoa josko joskus tekisin ohjeismateriaaleista omia pikku postauksia leffahylly-postauksen kaveriksi. :)

      Poista