sunnuntai 24. tammikuuta 2016

DIY: Avaimenperä kutistemuovista



On aika ensimmäisen DIY eli tee-se-itse -postauksen ja aiheena on mitä mahtavin materiaali: kutistemuovi! :D Itse ihastuin tähän materiaaliin vuosi sitten, kun siihen sattumalta internetin ihmeellisessä maailmassa törmäsin. Jos et ole kuulutkaan kyseisestä aineesta ja ihmettelet mistä on kyse, niin kutistemuovi on nimensä mukaisesti kutistuvaa muovia. "Raaka" materiaali on ohut arkki muovia, joka lämmitettynä kutistuu ja muuttuu paksummaksi.

Kutistemuovista voi askarrella mitä vain, etenkin korut ja avaimenperät ovat suosittuja, mutta vain luovuus on käyttömahdollisuuksien rajana. Postauksen aiheeksi ajattelin ottaa itse tekemäni Stitch-avaimenperän, mutta tietysti ohjeistusta voi hyvin soveltaa muuhunkin. :)




Askarteluun tarvitaan:
* Kutistemuovia (itse ostin omani Sinellistä, löytyy luultavasti muistakin askarteluliikkeistä)
* Permanent tusseja (kuvassa näkyvän textmarkekin lisäksi käytin myös copic-tusseja)
* Värittämiseen voi myös käyttää puuvärejä, liituja tai mitä tahansa ei-vesiliukoisia tusseja
* Sakset
* Jonkinlainen rei'itin
* Avaimenperä lenkki tai muu vastaava, riippuen mitä teet :)
* Niin ja tietysti uuni tai kuumailmapuhallinkin kuulemma toimii




Itse aloitin avaimenperän tekemisen etsimällä netistä mallikuvan Stitchistä, jonka sitten piirsin haluamassani koossa erilliselle paperille. Kun olin tyytyväinen luonnokseeni, laitoin kutistemuovin sen päälle ja piirsin kuvan textmarkerilla muoville. Käytin näihin avaimenperiin valkoista kutistemuovia, jossa toinen puoli on hiottu karheaksi, jolloin siihen on helppo piirtää. Kutistemuovia on saatavilla myös mustana, läpikuultavana ja kirkkaana.




Koska en ollut aikaisemmin kokeillut miten puuvärit toimivat kutistemuovilla, päätin tehdä kaksi Stitchiä, jolloin saatoin värittää toisen puuväreillä ja toisen copic-tusseilla. Värittäessä on hyvä muistaa, että värit tummuvat kutistamisen aikana, joten kannattaa suosia vaaleita värejä.

Puuväreissä myös huomasin, että yksi kerros väriä riittää. Ensimmäisessä kuvassa näkyvän pienemmän Stitchin väritin kahteen kertaan, jotta sain aikaan kivan sinisen sävyn, mutta kutistamisen jälkeen päällimmäinen kerros jäikin sormiini. Eli paksu kerros väriä ei imeydy muoviin vaan jää pinnalle ja varisee sitten ympäriinsä.




Kun kuvat on väritetty, on aika leikata ne irti! Leikatessa maltti on valttia, sillä muovi repeilee herkästi. Itselläni oli tällä kertaa käytössä vain askartelusakset, mutta jos sinulta löytyy terävät kynsisakset niin ne ovat ihan omiaan yksityiskohtaisempiin kuvioihin. Leikkeleminen kannattaa myös tehdä osissa eikä edes yrittää saada koko kuvaa kerralla leikattua.

Tein reijät ihan tavallisella rei'ittemellä, koska tietysti reikäkin kutistuu kuumentaessa. Minun rei'ittimessäni vain on se huono puoli, että en tarkkaan näe mihin kohtaan reijän lyön, jolloin käy helposti niin että reikä ei olekaan halutussa kohtaa. Näin kävi nytkin ja reikä jäi hieman liian lähelle reunaa, mutta ei onneksi murtanut muovia.

Nyt kun kuvat on leikattu irti ja rei'itetty ovat ne valmiita kutistettavaksi. Itse olen kutistanut muovia vain uunissa, mutta ilmeisesti kuumailmapuhallinkin toimii, minä nyt ohjeistan kuitenkin vain uunin käytössä. Muovin mukana tulevassa ohjeistuksessa neuvotaan kutistamaan muovi 160°C asteisessa uunissa. Lämpötila on kuitenkin uuni kohtaista, joten kannattaa ensin testata pienellä testipalalla, että mikä omassa uunissa toimii. Jos uuni ei ole tarpeeksi lämmin, muovi ei kutistu ja jos uuni taas on liian kuuma, käpristyy muovi pilalle.

Itse kutistan muovin 150°C uunissa keskitasolla noin 2-3 minuttia. Tarkkaa aikaa on vaikea sanoa, eikä muovia pidä jättää uuniin vartioimatta! Kun muovi lämpiää uunissa se ensin käpristyy kutistuessaan, mutta oikenee sitten suoraksi ja muuttuu paksummaksi. Itse annan muovin olla vielä pienen hetken uunissa sen jälkeen, kun se on kutistunut ja palautunut suoraksi, jotta väri ehtii kunnolla kiinnittyä.

Muista varoa sormiasi kun otat kuviot pois uunista! Muovi on hetken aikaa todella kuumaa, joka mahdollistaa sen muotoilun muutaman sekunnin aikana, mikäli se on tarpeellista. Itse yleensä vaalin sormiani sen verran, etten edes yritä urheilla kuuman muovin kanssa.

Pahoittelen että en tajunnut ottaa kuvaa kutistumisesta, se on aika hauskan näköistä ja vähän jännääkin ensimmäisellä kerralla.






Tässä näkyy alkuperäinen luonnokseni ja uunista ulos tullut kutistettu versio, jotta koko eron pystyy hahmottamaan. Muoville piiretty kuva on kutistuksen jälkeen noin 1/5 kokoinen alkuperäisestä. Ylemmässä kuvassa näkyy kuinka paljon värit tummuvat uunissa, valitettavasti myös copic-tusseista jääneet väritysrajat tulivat selkeämmin näkyviin. Noh, harjoitus tekee mestarin. :)

Annan kuvioiden jäähtyä jonkin aikaa rauhassa, mutta sitten ne ovatkin melkein valmiita. Pujota vain avaimenperä- tai korulenkki reijästä ja tadaa! Valmista tuli.





Tässä vielä pikaisena kertauksena kutistemuovin ohjeet:
1. Piirrä haluamasi kuva muoville je leikkaa se sitten irti. Muista myös tehdä reikä, jos haluat tehdä kuovista korun tai avaimenperän.
2. Lämmitä uuni 150-160°C, laita kuviot pellille leivinpaperin päälle ja sitten uuniin.
3. Lämmetessään muovi käpristyy, mutta oikenee sitten tasaiseksi kutistuessaan.
4. Kun kuviot ovat suoristuneet, ota ne pois uunista ja anna jäähtyä.
Ja siinäpä se olikin.

Kutistemuovi on mahtava materiaali, joka mahdollistaa sen että omaa suosikki hahmoaan ei tarvitse enää metsästää kaupan hyllyiltä. Etenkin kun Suomesta löytyy harmittavan vähän Disney-aiheisia avaimenperiä tai koruja. Muovi on kevyt mutta kestävä materiaali, joten siitä saa helposti loihdittua juuri omaan tyyliin sopivat asusteet. :)

10 kommenttia:

  1. Uuuuuu! Enpäs ole ennen kuullutkaan kutistemuovista! Ihana tuo Stitch-avaimenperä! Ja viimeisessä kuvassa näkyvä Bambi on AIVAN herttainen! <3 Noista tulisi aika kivoja koruja, hmm hmm.... Pitää laittaa korvan taakse, jos vaikkapa äitienpäiväksi koittaisi askarrella jotain! Ja tietystihän sitä ennen pitää kokeilla askarrella jotain itselle, että onnistuuko! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Kutistemuovi on kyllä todella mahtava materiaali, etenkin mustasta kutistemuovista saa tehtyä todella ihania siluettikoruja. Suosittelen kokeilemaan, varoitukdena tosin täytyy sanoa että tähän jää helposti koukkuun:D

      Poista
  2. Tulipa noista Sticheistä söpöjä! Ihastuin myös tuohon viimeisen kuvan Liisa-siluettiin! Tuli heti mieleen, että siitä saisi vaikka kivan jääkappimagneetin. :) Olen joskus Sinellissä kierrellessä katsellut kutistemuovia, mutta enpä olisi keksinyt yhdistää materiaalia Disney-hahmoihin.

    Olet niin hyvä piirtämään, että Disney-piirroksiasi olisi mukava katsella vaikka useamminkin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia:) Liisaan löysin idean kun googlailin disney hahmojen siluetteja, oli niin kiva että täytyi se tehdä. Mahtava idea tuo jääkaappimagneetti! Mietin mitä siitä tekisin, kun tekstin vuoksi ei voinut reikää tehdä, mutta lisäänkin magneetin taakse ja voila:)

      Voi kiitos:) Olen pitkään miettinyt, että jonnekin voisin piirroksiani latailla, mutta en vaan ole vielä saanut aikaiseksi.

      Poista
  3. Ompas jännittävää materiaalia! En ole minäkään moisesta aiemmin kuullut mutta vaikuttaa todellakin kokeilukelpoiselta! :)

    VastaaPoista
  4. EIKÄ!!! Ihan ylisöpöjä kaikki! Pakko päästä itsekin testaamaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Ehdottomasti kannattaa kokeilla ja jakaa omat tuotokset! Olisi kiva nähdä mitä muut keksivät muovista tehdä:)

      Poista
  5. Löysin blogiisi Paulan Disnerd dreams-blogin puolelta ja kiinnostuin heti lukemaan pidemmälle :)

    Muistan joskus yläasteella tehneeni käsityötunnilla jotain kutistemuovista mutta se ei silloin mennyt ihan nappiin... Nämä tekemäsi avaimenperät ovat kuitenkin ihania ja täytyypä sanoa myös että olet tosi hyvä piirtäjä! Vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva että löysit tänne, toivottavasti löytyi mielenkiintoista lukemista. :)

      Poista