sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Leffahylly: 5. Bambi ja Bambi 2


Katsotaan miten toimii jatko-osasta höpöttely samassa postauksessa klassikon kanssa, tällä kertaa esittelyssä siis Bambi ja Bambi 2. Pitkään olin kovasti sitä mieltä että nämä suoraan videolle tulleet jatko-osat olivat ihan roskaa, mutta pakko myöntää että Bambi 2:sta tykkään. Tai nyt kun mietin niin tuliko Bambi 2 myös elokuvateattereihin? No tuli tai ei, itse näin elokuvan pari vuotta sitten kun ostin DVD:n hetken mielijohteesta, eikä ole tarvinnut sitä ostosta katua.

Bambikin on yksi lapsuuden suosikki, tosin ei elokuvana vaan lasten kirjakerhon kirjana. Harmittavasti tuo kirja on jonnekin kellarin kätköihin kadonnut, joten en sitä nyt kuvaan saanut mukaan. Tarina on siis lapsuudesta hyvinkin tuttu, mutta juoni oli sen verran jännä että kääntelin mielummin kirjan sivuja kuin katsoin elokuvaa.

Muutama fakta Bambista:
* Animaattorit harjoittelivat piirtämään eläimiä Los Angelesin eläintarhassa ja Walt Disney perusti Disneyn studiolle oman pienen eläintarhan, jossa animaattorit saattoivat tutkia muun muassa pupujen, peurojen ja haisunnäätien liikkeitä.
* Rumpali sai elokuvassa isomman roolin kun Walt Disney ihastui pupun ja Bambin yhteiseen kohtaukseen, mistä suurikiitos kuului hahmojen ääninäyttelijöille. Alunperin Rumpali oli pupu nimeltä "Bobo" ja vain yksi sivuhahmoista.
* Walt Disneyn tytär Diana pyysi isäänsä säästämään Bambin äidin hengen elokuvassa, mutta Disney halusi olla uskollinen kirjalle johon elokuva perustuu eikä kuunnellut tyttärensä pyyntöjä.
* Bambin maailman ensi-ilta oli Lontoossa 9. elokuuta 1942.



Bambista minulla on hyllyssäni 2-levyinen juhlajulkaisu DVD. En tälläkään viikolla ehtinyt elokuvia katsoa joulukiireiden alla, joten en nyt ihan tarkkaan muista kuinka mahtavia lisämateriaaleja tältä julkaisulta löytyy.

Itse elokuva on kauniisti remasteroitu ja tuosta prosessista löytyykin extramatskua, jossa kerrotaan tarkemmin elokuvan ehostamisesta alkuperäiseen loistoonsa. Lisämateriaaleista löytyy muutenkin ihanan paljon extroja elokuvan tekemisestä ja Disneyn historiasta. Toki mukaan mahtuu myös pelejä ja aktiviteetteja, mutta en muista että olisin niitä koskaan kokeillut. Ehkä pitäisi ottaa projektiksi tässä leffahylly esittelyjen yhteydessä käydä kaikki extramateriaalitkin läpi.

DVD:llä on elokuvasta uudelleen dubattu versio ja vaikka muistan lapsena katsoneeni Bambia VHS:ltä vanhalla dubbauksella niin minä kuulun ihmisiin, joita uusi dubbaus ei häiritse. Rehellisesti sanottuna en edes kunnolla muista vanhaa dubbausta, joten kun elokuvan katsoin ensimmäisen kerran DVD:ltä ei dubbaus mitenkään särähtänyt korvaan. Tiedän kuitenkin että joillekin tämä Bambin uusi dubbaus oli yhtä järkyttävä asia kuin minulle Pienen Merenneidon uusi dubbaus. Hassua miten joistakin elokuvista jää niin vanhvat muistijäljet että mikään muu ei vain kelpaa. Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta vannoutuneita vanhan dubbauksen faneja?




Jatko-osasta Bambi 2:sta hyllyyni on myös päässyt erikoisjulkaisu DVD. Klassikon juhlajulkaisuun verrattuna tämän erikoisjulkaisun lisämateriaalit jäävät kyllä kauas taa. Mutta aivan ihana extra tältä julkaisulta kuitenkin löytyy ja se on "Disneyn luonnoslehtiö", jossa Andreas Deja kertoo animaattorien työstä ja Rumpalin piirtämisestä.

Bambi 2 on mielestäni ihanan uskollinen ensimmäiselle elokuvalle, ei vain juonellisesti vaan visuaalisesti. Useinhan Disneyn jatko-osien laatu on ollut vähän... noh pienellä budjetilla tehdyn näköinen, mutta Bambi 2 on positiivinen poikkeus. Toki tietokonella tehty on aina hieman erinäköinen kuin käsintehty, mutta ilahduttavan lähellä toisiaan nämä kaksi elokuvaa kuitenkin ovat.

Yritin tässä kirjoittelun lomassa myös nopeasti googlata että tuliko Bambi 2 suoraan DVD:lle vai tuliko se mahdollisesti myös elokuvateattereihin, mutta eipä tuottanut googletus tulosta. Muistaako kukaan? Luulisin että muiden jatko-osien tapaan tämäkin tuli suoraan VHS:lle ja DVD:lle, mutta jostakin tuli mielikuva isoista elokuvateatterijulisteista – saatanpa kuitenkin muistaa omiani. :')


Seuraava leffahylly esittely tuleekin sitten vasta ensi vuonna, kun seuraava viikko menee joulusta nauttiessa ja töitä tehdessä. Voi olla että hidastan tulevaisuudessa myös tahtia sen verran että leffahyllyltä pääsee elokuvat esittelyyn joka toinen viikko, että ehdin välillä kirjoitella muistakin jutuista.

6 kommenttia:

  1. Bambi oli ensimmäinen leffa jonka näin elokuvateatterissa. Se oli joskus kaheksytluvulla. :) Siitä se on jäänyt mun mieleeni. On kyllä ihana elokuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bambi on tosiaan aivan ihana elokuva, harmittavan usein se unohtuu muiden suosituimpien leffojen varjoon, vaikka todellakin ansaitsee paikkansa klassikoiden joukossa. Pitäisi muistaa itsekin katsoa useammin. :)

      Poista
  2. Bambi on minulle se elokuva, jonka vanha dubbaus on ainoa oikea. Elokuvaa tuli lapsuudessa katsottua todella paljon, ja tietyt repliikit jäivät päähän, joita ei sitten uudesta dubbauksesta löydy! :'( Ymmärrän siis harmituksesi Pienen merenneidon suhteen.

    Hyvin onnistui sinulla tässä samaisessa tekstissä Bambin ja Bambi 2:n esittely! :) Itse en ole jatko-osaa nähnyt, mutta olen lukenut siitä tehdyn kuvakirjan lapsille päiväkodissa, eli tiedän elokuvan juonen. Kirja ei minua ihan vakuuttanut, pitäisi nähdä itse elokuva.

    Annan myös sinulle armahduksen: saat kirjoittaa näitä tekstejä "vain" joka toinen viikko! ;) Ihana, kun olet ollut blogissasi niin aktiivinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kamalaa että repliikkejä muutetaan tai jätetään pois! :( Uusiin ääniin ajan myötä vielä sopeutuu, mutta kun ne lapsena opitut repliikit puuttuu niin kyllä siinä hieman hammasta kiristää. Kyllä saisi Suomen Disney julkaista nämä vanhatkin dubbaukset, ei minua ainakaan haittaisi vaikka äänenlaatu nyt ei olisikaan tämän päivän tasolla.

      Bambi 2 on juoneltaan aika samanlainen kuin kaikki nämä jatko-osana tulleet "päähenkilön seikkailut nuorena", mutta itse tykkään kyllä tosi paljon - jatko-osaksi. ;) Ja visuaalisesti Bambi 2 on tosiaan todella kaunis ja mukailee klassikkoa todella tunnollisesti, joten uskallan suositella tämän jatko-osan katsomista jos mahdollisuus tulee.

      Ja jee ja kiitos armahduksesta! ;') Leffahylly-sarja kyllä aktivoi kummasti blogia ja toivottavasti tosiaan pysyy postaustahti aktiivisena tänäkin vuonna. Tavoitteena se ainakin on ja leffoista on onneksi nopea ja helppo höpötellä. :)

      Poista
  3. Hei !

    Täällä yksi alkuperäistä Bambi ääniä rakastava lukija! Bambi on niitä ensimmäisiä klassikoita jonka olen pienenä nähnyt ja osasin elokuvan repliikit ja laulut aikalailla ulkoa.Hankin hiljaittain kyseisen DVD:n ja voi voi mikä pettymys uudet äänet olivat, melkein koko maailma romahti ja uudet äänet tosiaan särisivät korvaan. Ilmeisesti Bambista ei ole lainkaan olemassa DVD:tä jossa olisi nämä ihan original äänet ja jukka kuoppamäen laulut, mutta toivon että jostain löytäisin VHS kasetin ja soittimen jolla katsoa elokuva uudelleen.

    VastaaPoista
  4. "Mitä isäsi sanoi sinulle viime viikolla?"

    "Niin mistä?"

    "Kukkien syömisestä ja varsien jättämisestä"

    "Niin siitä" Rumpali kröhistelee kurkkuaan.

    "Kun syö varret vihreät, kasvaa korvat pitkiksi ja jalat ison isoiksi, mutta ne on silti kamalaa syötävää. Tuon viimeisen lauseen keksin itse"

    Hiukan otti nuppiin, kun ostin dvd:n ja tajusin, että äänet on pilattu.. olen kuullu nämä sanat viimeksi varmaan n. 20 vuotta sitten.

    VastaaPoista