sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Leffahylly: Klassikot 6 - 11 Amigoista Herra Konnaan



Koska tässä on nyt muutama viikko oltu ilman leffahylly-postausta, niin nyt tuleekin monta DVD:tä esittelyyn kerralla! (Haluaisin sanoa että tämä johtuu ihan vain postaustauosta, mutta totuus on että nämä klassikot eivät ole suosikkejani ja minulla ei ole näistä oikein mitään järkevää sanottavaa. )

Muistan että lapsuudessani olen nähnyt joitakin pätkiä kokoelmista, mutta en muista että olisin koskaan lapsena katsonut mitään pakettia alusta loppuun. En tiedä onko lyhäreitä näytetty joskus erikseen (ehkäpä Samu Sirkan joulutervehdyksessä?) vai onko joku vain meillä nauhoittanut elokuvapaketeista osan.

Myöhemminkään ei ole tullut kovinkaan montaa kertaa näihin lyhärikokoelmiin palattua, olen tainnut kaikki katsoa pari kertaa – tai ainakin yrittänyt. Suurin osa lyhäreistä ei vain kiinnosta ja minusta ne ovat peräkkäin katsottuna kovin puuduttavia.






Saludos Amigos (tai "Oppitunti" niin kuin tuo kokoelma suomeksi tunnetaan) ja The Three Caballeros ("Kolme caballeroa") ovat näistä minulle oudoimpia ja ne tuli muistaakseni katsottua ensimmäisen kerran vasta kun DVD:t ostin. Jos en kokisi pientä ahdistusta siitä että klassikko kokoelmastani puuttuu numeroita välistä, olisin heivannut nämä levyt kierrätykseen ensimmäisen katselukerran jälkeen.

Olen tainnut katsoa molemmat vain kerran kokonaan läpi ja muutaman kerran kelaillut levyt läpi, kun olen käynyt klassikoita läpi. En vain jaksa ymmärtää miksi nämä kokoelmat ovat aikoinaan klassikko tittelin saaneet. Etenkin Kolme caballeroa on minusta välillä jopa sangen ahdistava voimakkaine värimaailmoineen ja Akun koheltaminen on jossakin määrin rasittavaa.

Make Mine Music ("Iskelmäparaati") ei ole sen kummempi, mutta tästä sentään löytyy lapsuudesta tuttu Pekka ja Susi -pätkä, jota muistan mummin luona katsoneeni. Meillä taisi olla joku satukirjakin, josta tämä Disneyn versio löytyi. Mutta ei tuo lapsuudennostalgia valitettavasti riitä nostamaan tätäkään kokoelmaa muiden yläpuolelle.






Pennitön ja suruton tai "Fun and fancy free" on myös lapsuudesta tuttu, meillä oli jollakin VHS-kasetilla tallessa Mikin, Akun ja Hessun seikkailut pavunvarren kanssa. En kuitenkaan koskaan tuosta tarinasta tykännyt, joten eipä sitä kovinkaan usein tullut katsottua. Kun sitten joskus vuosia sitten ostin tämän DVD:n olin jopa hieman yllättynyt että tuo pavunvarsi tarina onkin tällä kyseisellä "klassikko" levyllä. Kuvittelin sen aina olevan osa jotain Mikki Hiiri -lyhäreitä ja näin ollen olevan siis vain jossakin Mikin lyhärikokoelmassa.

Melody Time ("Säveltuokio", jonka sotken aina "Iskelmäparaatin" kanssa) on taas niitä vieraampia jota ei ole tullut kovinkaan usein katsottua. Nämä vanhat lyhärit eivät vain jaksa juonellisesti kiinnostaa ja suurin osa on minusta myös visuaalisesti hieman kömpelön näköisiä.

The Adventures of Ichabod and Mr. Toad on osaksi tuttu lapsuudesta, voitte varmaan arvata kumpi tämän levyn tarinoista on se tutumpi. Kaislikossa suhisee oli lapsuuden lemppareitani ja vaikka Disneyn versio Herra Rupikonna seikkailut oli hauskaa katsottavaa niin pidin enemmän vuonna 1995 julkaistusta britti animaatiosta, joka muistutti hieman tyyliltään Beatrix Potterin kuvituksia.

Iisoppi Kurkinen eli Mr Ichabod olikin sitten uusi tuttavuus, jonka näin ensimmäistä kertaa kun tämän DVD:n katsoin. Aina välillä jaksan hämmästellä miten paljon aikuisempia teemoja Disneylla oli aikoinaan – en jaksa uskoa että Disney tänä päivänä tekisi animaatiota päättömästä ratsumiehestä, mutta ehkäpä tässä olisi idea seuraavaan live action elokuvaan.


Mitä mieltä olet näistä klassikoista?
Olisi hauska tietää löytyvätkö nämä muidenkin leffahyllyiltä? Ja jos löytyvät niin tuleeko niitä katsottuakin vai ovatko vain numeroiden takia hyllyllä?

lauantai 12. tammikuuta 2019

Mietteitä Mary Poppins Returns -elokuvasta

Blogin joulutauko venähtikin vähän ajateltua pidemmäksi, mutta ettei ihan jää kirjoittaminen taas pöytälaatikkoon niin hieman ajatuksiani uudesta Maija Poppasesta. Teksti sisältää jonkin verran juonenpalajastuksia, etenkin elokuvan lopusta, joten jos haluat niiltä välttyä niin jätäthän lukemisen toiseen kertaan.



Maija Poppanen palasi elokuvateattereihin joulun aikaan, täällä Suomessa ensi-ilta oli joulupäivänä ja silloin minunkin oli tarkoitus elokuva käydä katsomassa, mutta enpäs ehtinytkään. Venyi sitten elokuvareissu tämän vuoden puolelle kun vasta viikko sitten kävin elokuvan ensimmäisen kerran katsomassa ja sen verran siitä tykkäsin että kävin tällä viikolla uudestaan. Kummallakin kerralla katsoin elokuvan englanniksi, koska se on aina ollut se oikea kieli Maija Poppaselle, lapsenakin ensimmäistä elokuvaa tuli katsottua vain englanniksi.

Ensimmäinen Maija Poppanen on minulle todella rakas elokuva, jota tuli paljon katsottua lapsena. Katsoin (ja katson edelleen) elokuvan aina kun olin kotona kipeänä ja siitä tuli minun "spoonful of sugar", joka piristi päivää. Odotin siis tätä uutta elokuvaa kovasti ja seurailin elokuvan tuotantoakin jonkin verran. Olin niiin iloinen kun kuulin että Emily Blunt oli valittu Maija Poppasen rooliin sillä hän on yksi suosikki näyttelijöistäni. Toki myös Lin-Manuel Mirandan roolitus Jackin rooliin oli mahtava uutinen. Muutenkin elokuva oli mielestäni hyvin roolitettu ja oli mukava että mukana oli muutama Disney-legendakin.




En oikein ole osannut vielä päättää mitä pidin elokuvan juonesta. Juonenkulku oli todella samankaltainen kun ensimmäisessä elokuvassa ja ensimmäisellä katselukerralla olikin hauska bongailla elokuvien samankaltaisuuksia. Eikä minusta siinä ollut varsinaisesti mitään vikaa että elokuvat ovat samankaltaisia, etenkin kun miettii että tämän päivän lapset eivät ole välttämättä ensimmäistä elokuvaa nähneetkään, mutta toisaalta olisi ollut kiva etteivät elokuvat olisi ihan niin identtisiä keskenään. Etenkin muutaman kohtauksen idea oli niin selkeästi kopioitu ensimmäisestä elokuvasta että se hieman hämmästytti.

En esimerkiksi välitä Setä Albertin tapaamisesta ensimmäisessä elokuvassa enkä ollut Mullinmallin-Mallankaan suurin fani tässä uudessa, vaikka kohtauksessa oli sentään hieman jotakin järkeä kun lapset ja Maija veivät kulhon korjattavaksi. Onhan kohtaus toki hauska ja opettavainen muistutus siitä kuinka välillä on hyvä vaihtaa näkökulmaa, mutta minusta kohtauksen olisi silti voinut jättää leikkaushuoneen lattialle. Elokuvan juonen kannalta kohtauksella ei ole kovastikaan merkitystä ja vaikka Meryl Streep ihana näyttelijä onkin niin hänen roolihahmonsa tuntui vähän turhalta hassuttelu lisäykseltä eikä mullinmallin mukkelismakkelis laulukaan kummoinen ollut.




Elokuvan laulut olivat mielestäni muutenkin vain ok, ihan kivoja mutta eivät kovin kummoisia. Suurin osa lauluista oli aika samankaltaisia - ainakin minun korvaani, mutta en olekaan mitenkään musikaalinen ihminen, joten ehkä en vain erottanut jotakin hienouksia.

Ihanin laulu ja ehdoton suosikki on "The Place Where Lost Things Go", mutta pidin myös kylpykohtauksen "Can You Imagine That?" laulusta. Jäin kuitenkin kaipaamaan jotain "Supercalifragilisticexpialidocious" kaltaista kappaletta, mutta ehkä se on niin ikoninen että Disneyllä ei uskallettu lähteä kilpailemaan sen kanssa.

En ole muuten vielä ehtinyt kuunnella kappaleita vain kappaleina vaan kuullut ne vain elokuvaa katsoessa, joten pitää ehdottomasti ottaa soundtrack kuunteluun. Voi olla että mieli muuttuu kun keskittyy vain itse kappaleeseen eikä elokuvan tapahtumiin.




Ja vaikka tosiaan elokuvasti kovasti tykkäsin niin loppuratkaisu oli aavistuksen pettymys, tästä on moni muukin valittanut. Oli toki ihanaa että perhe sai pitää vanhan talonsa, mutta olisi ollut kiva että loppuratkaisu olisi toteutettu jollakin toisella tavalla. Nyt jäi vähän se tunne että raha on se mikä ratkaisee. Hetken aikaa oltiin jo ihanasti "perhe on tärkein" teemassa ja varmasti olikin tarkoitus että tämä ajatus Mikon tuli itse tajuta ja vasta sen jälkeen paljastui pankissa muhinut penni, jolla kuitattiin koko laina kerralla ja Pankit saivat talonsa takaisin. Mutta tuo perhekeskeisyys oli niin häviävän pieni hetki, että olisin itse ainakin kaivannut sille enemmän aikaa - vaikkakin sitten sen kustannuksella että Dick Van Dyke olisi jättänyt tanssinumeronsa välistä.

En tiedä, jotenkin olisin kaivannut ratkaisua joka olisi ollut jotakin muuta kuin että raha ratkaisee kaiken.

Mutta muuten tosiaan pidin, muutaman kerran tuli itkettyäkin ja ai että kun 2D animaatio näytti niin ihanalta pitkästä aikaa! Voi kun saataisiin animaatiostudiot taas heräämään siihen että 2D on ihan yhtä pidetty kuin 3D, koska kaipaan todella paljon 2D animaatioita. Ja siis voitaisiinko saada taidekirja koko elokuvasta koska niin kaunista visuaalista leikittelyä puvustuksissa ja lavastuksissa! Ehdottomasti haluaisin päästä näkemään etenkin Maijan asujen suunnitteluja ja ideointia sekä lavastuksen suunnittelua. Tai jos ei taidekirjaa saada niin ainakin paljon extramateriaalia blu-raylle kiitos! Tämä elokuva tulee varmasti leffahyllyyn ostettua heti kun se levyllä täällä Pohjolassa julkaistaan.

Joko olet ehtinyt käydä Maija Poppasen paluun katsomassa?



( kuvat: imdb )