torstai 16. maaliskuuta 2017

Beauty and the Beast hype

Hieman erilainen blogiteksti tällä kertaa, mutta ajattelin näin illan päätteeksi kirjoitella tämän viikon tunnelmista. Jotenkin tämä Beauty and the Beast elokuvan hypetys on sosiaalisesta mediasta tarttunut ja vaikka olen elokuvaa jo viime kesästä asti odottanut, niin en kuvitellut olevani näin innoissani. Kun ensi-ilta liput tulivat myyntiin, minulla oli kännykässä hälyytys että muistaisin kesken työpäivän käväistä finnkinon sivuilla. :')




Animaatio klassikko on yksi rakkaimmista Disney elokuvista, joten live actionin näkeminen hieman jännittää, mutta olen melko varma että tulen tästäkin versiosta pitämään. En ihan ensimmäisistä paljastuksista ja teaserista täysin innostunut ja vaikka Emma Watsonista pidän, en nähnyt häntä Bellenä. Dan Stevensin roolitus Hirviöksi kiinnosti kuitenkin kovasti Downton Abby fania ja Luke Evans Gastonina kuulostaa todella lupaavalta. Nyt trailereita ja klippejä katsoneena täytyy sanoa, että koko elokuvan roolitus näyttää mahtavalta. Vieläkin olen vähän epäilevä Emman suhteen, mutta nyt lähinnä vain siksi että hän on minulle niin vahvasti Potter-elokuvien Hermione että Bellen näkeminen on välillä vaikeaa. Mutta olen varma että kun elokuvateatterin hämärässä pääsee uppoutumaan Kaunottaren ja Hirviön maailmaan, niin siinä unohtuvat velhot ja muut aikaisemmat roolit.

(Nauran edellenkiin kuvalle Ewan McGregorista, jossa hän on Obi Wan asussaan Lumiere vierellään.)




Disney myös julkaisi elokuvan soundtrackin noin viikko sitten ja olenkin kuunnellut sitä siitä lähtien lähes taukoamatta. Yllätyin miten paljon pidin kaikista uusistakin kappaleista, jotka Alan Menken elokuvaa varten sävelsi. Odotin jotakin "Human Again" tyyppistä hassuttelua, mutta minun riemukseni sellaista ei tällä kertaa soundtrackilta löydy. Josh Grobanin esittämä "Evermore" kappale taas teki sellaisen vaikutuksen, että välillä se soi yksinään toistolla kun en vain saa siitä tarpeekseni.

Viime viikonloppu menikin sitten ihan Kaunotar ja Hirviö tunnelmissa kun soundtrackin kuuntelu innoitti minut askartelemaan lumottuja ruusuja kutistemuovista. Ajattelin että kirkkaasta kutistemuovista tehty kaulakoru lasikuvusta, jossa lumottu ruusu on, toimisi kivana pikku yksityiskohtana perjantain asussani.


Hirviön tanssiaisasusta poimin inspiraation tähän rentoon Disneyboundiini

Tai no "asu" nyt on ehkä liioitletu termi. Koska lähden kaupungille suoraan töistä, niin mitään kovinkaan huomiotaherättävää asustusta en viitsi laittaa, mutta halusin kuitenkin valita vaatteeni Disneybound hengessä elokuvaan sopiviksi. EMP:ltä ostettu ihana  Kaunotar ja Hirviö -rannekello on tietysti myös pakko laittaa käteen kun on tällainen tilaisuus.

En muista milloin olisin viimeksi ollut näin innoissani elokuviin menossa (tai no ehkä Vaianan kanssa intoilin myös, mutta en kyllä näin paljon) ja piti jo laittaa varoittava viesti seuralaisellenikin, että hän ei turhaan intoilustani hämmenny. :')

Löytyykö täältä muitakin innokkaita odottajia? Entä mitä odotatte eniten tai onko jotakin minkä näkemistä jännitätte? Itse odotan ehdottomasti eniten tanssiaiskohtauksen näkemistä, mutta myös prologia. Onneksi ei tarvitse odottaa enää kauaa. :D

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

The Art of Big Hero 6

Tällä kertaa taidekirja esittelyssä on kirja, joka on odottanut vuoroaan jo jonkin aikaa. Talvella vain tahtoi olla aina niin pimeää, että ei tuntunut löytyvän hyvää hetkeä ottaa kuvia tähän postaukseen. Eilen oli onneksi ihanan aurinkoinen ilma ja osa siitä valosta suvaitsi paistaa myös ikkunasta sisään, joten vihdoinkin sain kuvattua tämän ihanuuden.

Siispä esittelyssä "The Art of Big Hero 6" (2014)


Disneyn ensimmäistä supersankari animaatiota käsittelevä taidekirja on Jessica Juliusin käsialaa ja kuuluu Chronicle booksin julkaisemaan "The Art of" -sarjaan, kuten useimmat 2000-luvulla animaatioista julkaistut taidekirjat. Sivuja tässä ihanuudessa on 160 ja suurin osa niistä on omistettu kuville.

Koska Big Hero 6 perustuu Marvelin saman nimiseen sarjakuvaan on taidekirjaan haluttu tuoda tuota sarjakuvamaisuutta. Suurin osa teksteistä on tekstilaatikoissa sarjakuvien tapaan ja perinteistä leipätekstiä, jota taidekirjoissa yleisemmin käytetään, on hyvin vähän.




Kirja on alkutekstien jälkeen jaettu tuttuun tapaan kolmeen päälukuun: "The World of BH6", "The Characters of BH6" ja "Cinematography". Big Hero 6:n taidekirja keskittyy todella vahvasti elokuvan suunnitteluun ja design puoleen, joka oli ainakin minulle mieleen. Etenkin ensimmäinen luku jossa päästään tutustumaan elokuvan maailmaan ja San Fransokyon suunnitteluun on todella mielenkiintoinen.








Kuvia on todella monipuolisesti suunnittelun eri vaiheista ja samalla sivuilta löytyy aina tekstilaatikoita, joihin on poimittu tekijöiden kommentteja ja ajatuksia. Välillä olisi ollut mukava lukea enemmänkin tekijöiden ajatuksia, mutta toisaalta oli ihana vain tutkailla kaikkia yksityiskohtia ja hämmästellä miten kattavaksi BH6:n maailma luotiin.

Kirjasta löytyy esimerkiksi erilaisia julisteita, mainoksia, etikettejä ja logoja joita San Fransokyon kaduilla saattoi elokuvan aikana nähdä vilaukselta.

Arkkitehtuurista tai lavastuksesta kiinnostuneille kirjan alku on todellista karkkia. Kaupungin suunnittelun lisäksi käydään läpi muun muassa Hiron ja Tadashin huoneen sekä teknologiainstituutin kampusalueen suunnittelua.




Kirjan toinen luku on sitten omistettu elokuvan hahmoille ja lukua selaillessa huomaa kuinka paljon hahmoja oikeastaan onkaan. Esittely sivuille on kerätty paljon eri taiteilijoiden luonnoksia ja viimeistellympiä kuvia, mutta itse olisin mielelläni nähnyt myös niitä alkuvaiheen ehdotelmia. Nyt kirjassa tuntuu olevan vain lopullisten hahmosuunnitelmien viimeistelyjä ja pieniä yksityiskohtien muutoksia.

Mutta vaikka itse hahmoista ei kovasti eri näköisiä versioita nähdäkään, niin päästään kirjassa onneksi kurkistamaan erilaisten superpukujen suunnitteluun. Myös hahmojen "aseisiin" päästään tutustumaan hieman tarkemmin ja olikin hauska lukea miten tarkkaan esimerkiksi Kevin Nelson oli suunnitellut Honey Lemonin laukun toiminnan.






Myös Mochi-kissa on saanut oman aukeaman, vaikka sillä ei suurta roolia lopullisessa elokuvassa ollutkaan.



Luvun lopussa päästään myös kurkistamaan elokuvasta pois jääneisiin pahishahmoihin, joita olivat muun muassa Fujitas tyttöjengi. Hieman harmitti että näistä pois jääneistä hahmoista ei kerrottu kovinkaan paljon. Itseäni ainakin olisi kiinnostanut tietää millainen elokuvan juoni olisi pääpirteiltään ollut jos vaikkapa nämä tytöt olisivat terrorisoineet San Fransokyota.




Kirjan viimeinen luku "Cinematography" on vain kymmenisen sivua ja siinä keskitytään elokuvan tekniseen toteutukseen. Luvussa kerrotaan lähinnä elokuvan valaistuksesta ja esitellään Disneyn uusin renderöinti ohjelma hyperion renderer, joka mahdollisti elokuvaan realistisemman valaistuksen.






Kokonaisuudessaan kirja on mielenkiintoinen ja yksityiskohtaisia kuvia ihastellessaan saa todellakin kulutettua tunnin jos toisenkin. Itse pidin kovasti siitä että kirja keskittyi nimenomaan elokuvan taiteeseen, maailman ja hahmojen suunnitteluun, eikä niinkään elokuvan juoneen.

Välillä olisi kaivannut hieman enemmän tekstiä kuvia tukemaan, mutta toisaalta pidin tästä sarjakuvamaisesta toteutuksesta joka sopi elokuvan henkeen. Tekstilaatikoihin oli usein myös valittu teksti, joka tuki kuvia ja kertoi sen tärkeimmän ajatuksen suunnittelun takana, joten kyllä niistäkin sai paljon uutta ja mielenkiintoista irti.

Jos pidit Big Hero 6 elokuvasta, tai jos sinua kiinnostaa tutustua siihen miten elokuvan maailma, ympäristö ja lavasteet on luotu, niin suosittelen lämpimästi tämän taidekirjan hankkimista. Itselläni tämä taidekirja nousi ehdottomasti yhdeksi suosikiksi juurikin tuon ensimmäisen luvun takia. :)