lauantai 24. marraskuuta 2018

Leffahylly: 1. Lumikki ja seitsemän kääpiötä



Leffahyllyn aarteista ensimmäisenä esittelyyn pääsee tietenkin Disneyn ensimmäinen klassikko, se josta kaikki sai alkunsa, Lumikki ja seitsemän kääpiötä!

Alkuun muutama pieni fakta elokuvasta:
* Lumikki ja seitsemän kääpiötä sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa 21. joulukuuta 1937.
* Elokuvaa tehtiin kolme vuotta ja se valmistui vain muutama viikko ennen ensi-iltaansa.
* Elokuvan alustava budjetti oli 250,000 dollaria, mutta lopullinen budjetti jopa 1,5 miljoonaa.
* Lumikki ja seitsemän kääpiötä julkaistiin uudelleen elokuvateatterilevitykseen kahdeksan kertaa (vuosina 1944, 1952, 1958, 1967, 1975, 1983, 1987 ja 1993), kunnes se julkaistiin ensimmäisen kerran Disneyn kotivideona vuonna 1994.


Minulle Lumikista tulee aina ensimmäisenä mieleen kohtaus jossa Kuningatar muuttuu Noidaksi, se oli lapsena yksi elokuvan suosikki kohtauksistani - vaikkakin samalla yksi pelottavimmista! Lumikin VHS-kasetti olikin monesta kohtaa kulunut sillä sitä tuli usein kelailtua, etenkin alkupuolella nähtävä pelottava metsä oli viimeisillä katselukerroilla aikamoisa särinää.

Lapsuudessa Lumikki ei siis ollut niitä supersuosikkeja, joka piti vähintään kerran viikossa saada katsoa. Elokuvan synkkäjuoni ja hurjat kohtaukset pelottivat, vaikka tiesikin että loppu oli onnellinen. Nyt aikuisena elokuvaa osaa arvostaa ihan eri tavalla. Ei elokuva vieläkään mikään TOP5-leffa minulle ole, mutta sen visuaalisuudesta ja värimaailmasta pidän kovasti. Aina pitää toki myös arvostaa sitä että elokuva on tehty käsityönä, joka sen päivän tekniikalla oli uraauurtavaa.





Leffahyllystäni löytyy Lumikista 2-levyinen DVD julkaisu, joka ilmestyi vuonna 2009, sekä yksilevyinen bluray, jonka ilmestymisvuotta en nyt valitettavasti mistään löytänyt. Elokuva on molemmissa julkaisuissa sama 4:3, digitaalisesti remasteroitu ja uusimmalla dubbauksella. Itselleni tuo 1994 vuoden dubbaus on se tutuin ja itseasiassa ainoa dubbaus jonka olen kuullut. En tiedä miten korvaan särähtäisi, jos Noidan äänenä kuulisi jonkun muun kuin Seela Sellan. Nostalgian takia katson elokuvan yleensä suomeksi, vaikka pidän kyllä alkuperäisestäkin versiosta.

Extrojen puolesta DVD-julkaisusta löytyy ymmärrettävästi enemmän katsottavaa. Kovasti pidän toiselta levyltä löytyvästä noin 16min kestävästä "Kaikki alkoi tästä" -dokumentista, joka tiivistetysti kertoo taustoja elokuvan teosta sekä elokuvan merkittävyydestä Disneyn historiassa. Toinen lempparini DVD:n extroista on "Disney vuosien saatossa", jossa käydään nopeasti Disneyn historiaa eri vuosikymmeniltä sekä nähdään Lumikin ja seitsemän kääpiön -trailereita vuosien varrelta.

Sekä DVD:ltä että blurayltä löytyy myös "Lumikin paluu" niminen extra, jossa esitellään Disneyn arkistoista löytynyt tarinaluonnos Lumikki aiheiselle lyhytelokuvalle. Lyhäri oli kehitelty kahden elokuvasta postetun kohtauksen ympärille, mutta sitä ei koskaan toteutettu. Nuo kaksi poistettua kohtausta löytyvät kokonaisuudessaan levyjen lisämateriaaleista.

Pelejä ja muita aktiviteetteja en ole tutkinut sen kummemmin, mutta pitää ehkä nekin joskus käydä huvin vuoksi läpi. Molemmista julkaisuista löytyy myös se 2000-luvun pakollinen musiikkivideo tällä kertaa "Someday My Prince Will Come" Tiffany Thorntonin esittämänä.

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Leffahyllyn aarteet esittelyyn!

Vihdoin ja viimein sain aikaiseksi aloittaa postaussarjan jota olen pitkään suunnitellut. Ensin en tiennyt miten hyllyilleni kertyneistä elokuvista kertoisin, en ole mikään suuri elokuvakriitikko, mutta nyt tuntuu että keksin itselleni sopivan tavan ja sain vihdoin ensimmäiset kuvatkin räpsittyä. Luvassa on siis "leffahylly"-sarja, jossa käyn läpi kokoelmiini kertyneitä Disney-elokuvia. Aloitan klassikoista, mutta saatan kirjoitella välillä niiden väliin muistakin vähän fiiliksen mukaan.

Jokainen elokuva saa oman pienen postauksen, jossa esittelen hyllyiltäni löytyvät elokuvan versiot ja mahdolliset jatko-osat. Kirjoitan ainakin hieman omia muistoja kyseiseen elokuvaan liittyen, suosikkihahmoista ja mieleen jääneistä juonenkäänteistä. Jos minulta löytyy elokuvasta useampi versio, niin tietysti kirjoitan jotakin myös niiden eroista.

Tarkoituksena olisi saada ainakin yksi leffahylly-postaus tehtyä kerran viikossa eli samalla tulisi tänne blogiinkin vähän elämää entisten epäsäännöllisten postausten kaveriksi. Nyt vain sormet ja varpaat ristiin että kerrankin pysyn aikataulussa.


Näistä se ajatus sitten lähti...

Ajattelin kirjoittaa tähän samaan postaukseen heti ensimmäisen esittelynkin, mutta sitten tuumin että olisi ehkä kiva ensiksi kertoa hieman omasta keräilyhistoriastani.

Meillä on ollut Disney-elokuvia niin kauan kuin vain muistan. Ensimmäisen oman Disney-VHS:ni sain 2-vuotislahjaksi ja tuo punakoteloinen Kaunotar ja Kulkuri on edelleen yksi aarteeni. Äitini nauroi usein että tv on kasvattanut minut ja veljeni, sillä meidän perheessä katsottiin (ja katsotaan edelleen) paljon elokuvia. Useimmat Disneyn klassikot siis löytyivät lapsuudenkodista ja ne mitä ei ollut omassa hyllyssä lainattiin sitten serkuilta.

Suurin osa VHS-kokoelmastamme siirtyi aikanaan nuoremmille serkuilleni ja jäi valitettavasti sille tielle. Onneksi oli tullut muutama rakkain elokuva jemmattua talteen. VHS-kasetteja en ole pystynyt enää vuosiin katsomaan, mutta niillä on kuitenkin sen verran tunnearvoa, että minusta on hauska pitää niitä esillä DVD-hyllyni päällä.

DVD:inä onkin sitten tullut halittua klassikot Lumikista Frozeniin ja sen jälkeen keräily on jatkunut bluray-levyjen muodossa. En oikein edes tiedä milloin tein päätöksen että haluan kerätä kaikki klassikot kokoelmaani. Sain 18-vuotislahjaksi kavereiltani Pienen Merenneidon sekä Lilon & Stitchin DVD:t ja niistä sitten innostuin niin että tuli hankittua muitakin suosikkeja takaisin omaan leffahyllyyn.

Voi niitä aikoja kun uuden DVD-kotelon sisältä löytyi levyn lisäksi Disney Insider ja klassikkolista!

Muinaisen Anttilan ale-laatikoista ja tarjouskampanjoita tuli pikkuhiljaa ostettua elokuvia ja jossakin vaiheessa klassikoita oli jo sen verran että välistä puuttuvia numeroita alkoi olla vähemmän kuin jo kokoelmassa olevia. Pitihän ne puuttuvatkin sitten ostaa numeroriviä täydentämään.

Yleensä yritin odotella erilaisia juhla- tai erikoisjulkaisuja parempien lisämateriaalien toivossa, mutta välillä piti myös sortua yksilevyisiin helposti saataviin julkaisuihin. Tämä siis aikana jolloin Disney ylläpiti vielä holviaan ja elokuvat olivat myynnissä vain rajoitetun ajan. Nykyäänhän klassikoita voi ostella milloin vain haluaa, mikä on toki mahtavaa mutta toisaalta myös harmi sillä erilaisia erikoisjulkaisuja tulee selkeästi harvemmin.

Onneksi on vielä muutama vanha juhlajulkaisu, joita ei omasta hyllystä löydy ja joita voi aina silloin tällöin internetin ihmeellisestä maailmasta ja kirpputoreilta etsiskellä. Voi sitä riemua kun osuu joku timantti kohdalle!

Kuinka monta klassikkoa sinun kokoelmastasi löytyy?

Ps. Leffahyllyn ensimmäinen varsinainen esittely tulee lauantaina! :)

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

DIY: Mikki-heijastin

Mikin 90-vuotisjuhlapäivän kunniaksi ajattelin että olisi kiva tehdä joku Mikki-aiheinen DIY-juttu. Eilen töissä sainkin mielestäni aivan loistavan idean helposti toteutettavasta pikku jutusta, joka on vieläpä erittäin hyödyllinen näin syksyn pimentyessä talveksi. Kuvittelin että yksinkertainen Mikki olisi nopea ja näppärä toteuttaa heijastimena – ja varmaan onkin jos vain materiaalit ovat oikeat.

Olisin voinnut otsikoida tämän postauksen myös nimellä "Heijastava kangas – uhka vai mahdollisuus?" Koska minun ompelutaidoillani koin jämäkän kankaan enemmän uhkana, mutta ehkä pitää vielä jatkaa yrittämistä. Varsinaisia ohjeita ei siis tällä kertaa ole luvassa, koska aina ei kaikki suju niin kuin Strömsössä, mutta toivottavasti saat tästä inspiraatiota omaan askarteluun.




Kuvittelin tosiaan näppärästi ompelevani Mikin pään muotoisen heijastimen tuosta noin vaan. Olin töissä ehtinyt hieman googlailla erilaisia materiaalivaihtoehtoja ja tuuminut että Eurokankaasta löytyvä heijastava kangas olisi varmaankin helpoin ratkaisu. Kuinka väärässä olinkaan! Tai sitten vain odotin ihan liikoja omilta ompelutaidoiltani... Noh sanottakoon että tällaisen heijastimen tekemiseen suosittelisin jotakin liimapintaista heijastinkalvoa, jonka voi vain painaa kiinni kankaaseen.

Tein ensiksi itselleni sabluunan jolla mallailin minkä kokoinen ja muotoinen heijastimesta pitäisi tulla. Jäljensin Mikin heijastinkankaalle ja tartuin neulaan ja lankaan. Voin kertoa että sormeni on vieläkin kipeä neulan painamisesta jämäkän kankaan läpi. Lisäksi ohut ompelukonelanka tahtoi katkeilla ja mennä solmuun vähän väliä.

Kun käsin näpertämisestä ei tahtonut tulla mitään, päätin ottaa esiin ompelukoneen.




Hurautin muutaman kerran testiksi nähdäkseni mitä ompelukoneeni tuumi kankaasta. Parin säädön jälkeen olinkin valmis kokeilemaan jotakin kunnollisempaa... Ja tässä kohtaa täytyy sanoa, että jos on sinut koneensa kanssa niin tämä sujuu varmaan paljon paremmin. Pienen kankaanpalan pyörittely ei ottanut minulta millään sujuakseen, joten päätin kokeilla vielä kolmatta vaihtoehtoa.

Otin paksumman neulan ja mustaa villalankaa, jolla ompelin heijastimen reunat. Tämä taktiikka vaati hieman aikaa ja hermoja, mutta lopputulos oli ihan hauskan näköinen. Puolessa välissä tajusin ottaa apuvälineeksi piikin, jolla painoin neulalle valmiit reiät ompelun helpottamiseksi. Villalanka tahtoi hieman rispaantua, mutta oikeni onneksi pienellä maanittelulla ja sain kuin sainkin yhden heijastimen ihan valmiiksi asti.




Päätin antaa ompelukoneelle vielä mahdollisuuden ja yritin mahdollisimman hitaasti ja rauhallisesti huristella kolme ympyrää. Muutaman "sinne päin" -kappaleen jälkeen alkoi ympyröidenkin tekeminen sujua, mutta kello alkoi tikittää puoltayötä, joten päätin jättää askartelut tällä kertaa tähän. Pohdin vielä pitäisikö käydä ostamassa seuraavaa kertaa varten liimakangasta vai kysyä kaverilta vinkkejä huovuttamiseen... No saa nähdä mitä keksin. Jätä ihmeessä kommentti jos sinulla on joku idea!

Mutta tämä pienen DIY-projketini myötä toivotan
Mikki Hiirellä oikein hyvää 90-vuotissyntymäpäivää!
Ja teille muille sanon:

torstai 15. marraskuuta 2018

Mietteitä elokuvasta Pähkinänsärkijä ja neljä valtakuntaa

Teksti sisältää jonkin verran juonenpaljastuksia elokuvasta!
Jätäthän lukemisen siis toiseen kertaan, jos elokuva on vielä katsomatta.




Disneyn uusin live action elokuva "Pähkinänsärkijä ja neljä valtakuntaa" saapui teattereihin jo marraskuun alussa, mutta itse ennätin käydä katsomassa sen vasta tällä viikolla. Tuon ihanan julisteen nähtyäni odotukseni elokuvasta olivat hieman nousseet, mutta tiesin että Disney oli vienyt tarinan melkoisen kauas E.T.A. Hoffmannin alkuperäisestä sadusta "Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas" kuin myös satuun perustuvasta baletista.

Tämä visuaalisesti hurmaava fantasia seikkailu onkin lähinnä ottanut vain hyppysellisen inspiraatiota Tchaikovskyn baletista ja lainannut hieman sen ikonista musiikkia. On tietysti ymmärrettävää että juoneen on täytynyt lisätä elementtejä, alkuperäinen satu kun on lyhyt ja perustuu Claran näkemään uneen, joka on tänä päivänä jokseenkin vältelty juonenkäänne. Minulle "Pähkinänsärkijä ja neljeä valtakuntaa" sekä sen hahmot jäävät kuitenkin valitettavan hataroiksi (kuin hattara!)

Elokuvan alussa katsojille esitellään päätähtemme Clara Stahlbaum, nuori tyttö joka viettää mielellään aikansa keksintöjen ja fysiikan parissa. Claran äiti on menehtynyt, mutta ennättänyt kuitenkin jättää tyttärelleen joululahjaksi arvoituksellisen rasian, joka Claran harmiksi on lukossa. Onneksi Claran kummisetä Drosselmeyer tunnistaa rasian ja tietää mistä Claran on etsittävä tarvitsemaansa avainta.




Ja näin pääsemme mukaan Claran seikkailuun, joka toi minulle vahvasti mieleen Narnian tarinat tai Liisan seikkailut Ihmemaassa. Clara siis löytää tiensä taianomaiseen maailmaan, josta hän löytääkin rasiaansa sopivan avaimen. Ikävä kyllä Clara ei ole ainoa joka avainta havittelee vaan sen ehtii napata hiiri, jota jahdatessaan Clara kohtaa Pähkinänsärkijä sotilaan kapteeni Phillip Hoffmanin. (Oletettavasti nimi on nyökkäys E.T.A Hoffmannille.)

Yhdessä Clara ja kapteeni suuntaavat linnalle ja Claralle selviää valtakunnan historia ja yllätys yllätys se että hän on prinsessa! Sokerikeiju Sugar Plum ja muut sijaishallitsijat kertovat kuinka Claran äiti oli luonut heidän maailmansa, mutta kuinka kuningattaren poissa ollessa neljännen valtakunnan sijaihallitsija Äiti Ginger oli noussut kapinaan ja tahtoi valloittaa kaikki valtakunnat itselleen. Sugar Plumilla on suunnitelma valtakuntien puolustamiseksi mutta siihen hän tarvitsee Claran apua ja prinsessana Claran tulee tietenkin pelastaa valtakunnat näitä uhkaavalta vaaralta.





Visuaalisesti elokuva on karkkia silmille, etenkin puvustus oli aivan ihanaa, mutta sisältö siitä jää uupumaan. Hahmot tuntuivat minusta todella pinnallisilta ja sääliksi kävi etenkin kapteeni Hoffmania, Pähkinänsärkijää, joka jäi täysin yksiulotteiseksi sivuhahmoksi vaikka elokuva kantaa hänen nimeään!

Monet muutkin hahmot olisivat kaivanneet lisää syvyyttä, etenkin Sugar Plum ja Äiti Ginger olisivat tarvinneet lisää aikaa hahmojen motiivien selvittämiseen. Nyt elokuvaa katsoessa heräsi lähinnä vain roppakaupalla kysymyksiä joihin ei saatu minkäänlaisia vastauksia. Lisäksi minua häiritsi kovasti saman vanhan "lapsi löytää taikamaailman ja seikkailunsa keskellä oppii jotakin tärkeää" -kaavan käyttö, en varmaankaan ollut ainoa jolle tuli elokuvasta vahvasti mieleen vuoden 2010 live action Liisa Ihmemaassa.

Mutta vaikka sisältö jätti paljon toivomisen varaan, niin oli elokuvassa paljon hyvääkin: visuaalisuus ja puvustus siellä listan kärkipäässä. Pidin myös kovasti baletti-kohtauksesta, joka elokuvaan oli tuotu sekä hauskasta nyökkäyksestä Disneyn Fantasia-elokuvalle. Näyttelijätyöstä täytyy antaa myös kiitosta, etenkin Claraa näytellelle Mackenzie Foylle, joka suoriutu roolistaan erinomaisesti. Ainoa näyttelijöissä häiritsevä asia oli, monelta muultakin kritiikkiä saanut, Keira Knightleyn ääni, jota oli digitaalisesti muunneltu. Kimittävä ääni ei vain tuntunut lainkaan sopivan Knightleylle eikä mielestäni edes hänen hahmolleen.




Kokonaisuutena antaisin elokuvalle kolme ja puoli tähteä viidestä. Elokuva oli viihdyttävä puutteistaan huolimatta ja lisätähti tulee kauniista toteutuksesta. "Pähkinänsärkijä ja neljä valtakuntaa" löytää varmasti paikkansa jouluelokuvien joukosta, vaikka se ei mikään mieleenpainuvien teos olekaan. Tunnelmaa ja jouluntaikaa elokuvasta kuitenkin löytyy sen verran, että voisin kuvitella elokuvan katsovani joskus uudestaankin.

Kuvat: IMDb