tiistai 17. maaliskuuta 2015

Ensimmäinen askel

Hellou ja tervetuloa blogiini!
Pitkään olen jo pohtinyt, että oma blogi voisi olla mahtava tapaa jakaa rakkauttani animaatioihin ja etenkin Disneyn tuotantoon. Arkielämässä kun harvoin pääsee täysillä hehkuttamaan kokoelmansa uusinta helmeä tai juuri ensi-iltansa saanutta animaatiota, jonka kohderyhmään minä ja ystäväni emme ehkä enää kuulu. (Vaikka olen kyllä vakavasti sitä mieltä, että animaatioita voivat katsoa kaikki iästä ja sukupuolesta riippumatta.)


Minä kuulun siihen sukupolveen, joka vietti lapsuutensa kultaisella 90-luvulla ja Disneyn renessanssin aikaan. Pihan kalliolla leikittiin Jylhäkalliota ja kotona yritettiin selvytyä Leijonakuningas PC-pelin mahdottomista tasohyppelyistä! Huoneeni seinä oli teipattu täyteen kuvia Pienestä Merenneidosta, joulukalenteri oli aina ehdottomasti Shelliltä saatava Disneyn-kuvakalenteri ja kirjahyllyssä notkui vino pino Disneyn satukirjoja. Ei siis varmaankaan tullut kenellekään yllätyksenä, että minusta kasvoi Disney-fani.





Teini-ikäisenä otin muutaman sivuaskeleen animen ja mangan suuntaan, mutta ei Disney koskaan ole kadonnut elämästäni ja tällä hetkellä faniuteni on aika selvästi nähtävillä jopa kotini sisustuksessa. Yllä olevassa kuvassa vain muutama pieni yksityiskohta, mutta luulen että seiniäni koristavat julisteet ovat aikamoinen dead giveaway. Ja jos joku vieraani nyt jotenkin onnistuu sivuttamaan sisustukseeni ripotellut "vihjeet" ikuisesta rakkaudestani, niin kirjahyllyni sisältö kertoo varmasti kaiken tarpeellisen.







Tässä muutamia kokoelmastani löytyviä aarteita, jotka oikeastaan olivat yksi syy tämän blogin luomiseen. Olen huomannut että monet suomalaiset Disney-blogit keskittyvät enemmän itse elokuviin, joten ajattelin että koska taidekirjat eivät ole ihan niin yleinen aihe voisi minulla olla jotain sanottavaa - tai ainakin näytettävää. Tulevaisuudessa siis on ainakin luvassa taidekirja esittelyitä näistä ja muista hyllyyni päätyneistä ihanuuksista. 

Toki taidekirjojen lisäksi löytyy muutakin Disney-kirjallisuutta aina Walt Disneyn elämänkerroista lastensatukirjoihin, joita keräilen kauniiden kuvitusten takia. Myös muiden studioiden taidekirjoja on hyllyille kertynyt ja varmasti niistäkin tulee kirjoiteltua. Että vaikka blogini tulee suurimmilta osin keskittymään Disneyn tuotoksiin, niin kyllä mukaan mahtuu muitakin animaatioita ja niihin liittyviä asioita.


Ja vaikka taidekirjat ovatkin kokoelmani helmiä, ei niitä tietenkään olisi olemassa ilman itse animaatioita. Vaatimattomasta DVD-/BR-kokoelmastani lähes puolet ovatkin näitä ihanuuksia:







Aloitin DVD-kokoelmani keräilyn vähän vahingossa, kun sain ystäviltäni 18-vuotislahjaksi Pienen Mereneidon ja Lilon ja Stitchin DVD:t. No siitä on nyt kahdeksan vuotta ja kokoelmani on karttunut huimasti. Tällä hetkellä DVD:nä löytyvät kaikki klassikot Lumikista Frozeniin, useimmat jatko-osat ja toki myös Disneyn live-action elokuvia notkuu hyllyssä. Blue-rayt ovat sitten uudempia tulokkaita ja niitä ostelen lähinnä lisämateriaalejen takia.

Ajattelin ottaa tälle vuodelle sellaisen pienen projektin kuin kaikkien klassikoiden läpi katsominen numerojärjestyksessä. Jos tämän aikomukseni saan toteutettua, olisi tietysti tarkoitus kirjoittaa jokaisesta pieni arvio tänne. Luultavasti tulen myös kirjoittelemaan uusimmista uutisista ja juoruista koskien Disney-imperiumia - tai ainakin niistä aiheista, jotka ovat minulle sydäntä lähellä. 


Että näin. Tällaisilla odotuksilla ja ajatuksilla lähden siis lasipurkkiani luotsaamaan kohti tulevaa. Hieman lisää infoa blogaajasta, eli minusta, löytyy kun klikkaat yläpalkin "info" valikkoa, mikäli sellainen sivuseikka nyt kiinnostaa. Tähän loppuun on myös laitettava linkki-vinkki aivan ihanaan ja sisällöllisesti todella mahtavaan suomalaiseen Disney-blogiin (joka varmaan suurimmalle osalle onkin jo tuttu) nimittäin Disnerd Dreams. Paula O:n blogi on yksi suosikki blogeistani ja sitä tuleekin usein lueskeltua. Sieltä sain myös blogikärpäsen pureman ja tarvittavan innostuksen oman blogin pystyyn pistämiseen :) 

2 kommenttia:

  1. Minulla on vähän sama juttu, viimeistään kirjahyllyäni katsomalla voi hyvin päätellä, mikä suuri kiinnostuksenkohteeni on. ;) Mutta vau mitä aarteita sinun hyllystäsi löytyykään! Mielenkiinnolla odotan esittelyjäsi Pocahontaksen ja Notre Damen kellonsoittajan taidekirjoista. Ja en tiennytkään, että Aarreplaneetastakin on tehty kirja, jännää!

    Tämä oli oikein lupaava alku, tsemppiä seuraavien tekstien kirjoitteluun! Ja kiitos kovasti kauniista sanoistasi, tässähän ihan punastuu! :)

    VastaaPoista
  2. Huuu! Uusi Disney-blogi! Jännää! Kivaa! :)

    VastaaPoista