maanantai 18. tammikuuta 2016

Apua! Taas on puistokuumetta ilmassa

En varmaan ole ainoa jolle aina välillä iskee kamala puistokuume ja halu päästä Disneyn puistoihin. Oma kuumeeni on ollut viimeiset kaksi vuotta aika pysyvä oire ja tasaisin väliajoin kyselen leikkimielisesti (oikeasti hyvinkin tosissani) kaveripiirissä, että lähtisikö joku kanssani glitterin luvattuun maahan. Noh harvemmin kukaan on tosissaan ollut lähdössä, kuten jo jossain aikaisemmassa postauksessani valittelin, Disney-puistot eivät kuulu ystäväpiirini ykkös lomakohteisiin.


Mutta eivät tuollaiset pikkuseikat, budjetin ja ajoituksen ohella, estä minua tutkailemasta mahdollisia matkoja. Olen aina halunnut päästä viettämään syntymäpäiviäni Disney-puistoon ja tänä vuonna minulla olisi kerrankin mahdollisuus, kun merkkipäivä osuu lomaviikolleni.

Olenkin tänään koko päivän kirjoitellut plussat & miinukset -listaa, että kannattaisiko ottaa mahdollisuudesta kaikki irti ja suunnata maaliskuiseen Pariisiin. Hieman pitää tässä välissä mainostaa, mutta huom tästä mainostamisesta ei minulle mitään makseta enkä siitä muutenkaan hyödy. :'D Tjäreborgilla on tällä hetkellä "I love Loma" -kamppis menossa ja sillä saa esimerkiksi Pariisin Disneyland-lomasta 100€uron alennuksen. Näin ollen budjettini venyisi hyvin muutaman päivän lomailuun.



Tällä hetkellä listalleni ovat päätyneet seuraavanlaiset seikat:
Miinukset                                                    Plussat
- Pitäisi matkustaa yksin                               + DISNEYLAND!
- Puisto on remontissa                                  + Saisi ruksittua "Disney-synttärit" listalta
- Sää voi olla mitä tahansa                           + Yksin saisi itse päättää mitä tekee ja milloin
- Lovi tilin saldossa                                      + Ei ole sesonki, joten väkeä luultavasti vähän

Olen vain kerran aikaisemmin päässyt puistossa käymään ja silloinkin kyseessä oli yhden päivän pikavisiitti, joilla ei ehditty ollenkaan Studion puoleen tutustumaan. Haluaisin kovasti päästä käymään molemmissa puistoissa niin että olisi hyvin aikaa kävellä ja katsella ympärille, mikä varmasti onnistuisikin jos yksin lähtisi parin päivän matkalle.


Toisaalta yksin matkustaminen on aina vähän ylijännää, enkä tiedä miten hauskaa puistossa loppujen lopuksi olisi haahuilla yksinään. Oho plussat-listalta puuttuu "single rider"-jonot, pitääpä lisätä se. Niin että solo reissaamiselle olisi omat hyvät ja huonot puolet. Apua kun elämässä on tällaisia vaikeita päätöksiä. :'D

Blogiin tästä aiheesta piti tulla vuodattaamaan, koska läheisiltäni saan vain huokaisuja ja silmien pyörittelyä kun otan jälleen kerran aiheeksi Disney-puistot. Että sieltä en juurikaan saa apua päätöksen tekoon, mutta täältä voisi ehkä muutama sukulaissielu löytyä. Mielelläni otan myös vastaan vinkkejä ja lisäyksiä +&- -listaani, jos jollain on sellaisia tarjota. :)

Kuvat ovat 2008 vuoden reissultani.

9 kommenttia:

  1. Omat ajatukseni ovat pyörineet vähän samoilla radoilla viime kuukausina, sillä minuakin on alkanut houkuttaa lähtö Pariisin Disneylandiin. Olen käynyt siellä vain kerran aikaisemmin, mutta siitä on jo kymmenen vuotta enkä ollut kummoinen Disney-fani silloin, joten olisi varmasti jo korkea aika tehdä uusintareissu. Haluaisin viettää ainakin huhtikuussa 2017 synttärini siellä, kun täytän puiston tavoin 25 vuotta. :) Silloin kaikki laitteet ovat varmaan jo auki, vaikka väkeä voi kyllä olla aika paljon.

    Ehkä suurin syy siihen, miksi en ole käynyt Disneylandissa jo aiemmin, on se, että tiedän puistosta niin vähän. Disney-puistot ovat aina tuntuneet aika kaukaiselta ajatukselta ja minua kauhistuttaa vähän se, mistä kaikesta minun pitäisi ottaa selvää ennen lähtöä, jotta kaikki sujuisi smoothisti. Vaikka paikka kiinnostaakin kovasti, en ole ainakaan vielä löytänyt mistään motivaatiota tietonhakuun ja koko matka tuntuu omassa päässäni joltain jättiläiskokoiselta projektilta.

    Joten voisin sanoa olevani sukulaissielu tässä matkakuumeessa, mutta ei minusta mitään apua matkan ideointiin ole. :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin pohdin pitäisikö jaksaa malttaa vielä vuosi, jotta pääsisi katsomaan puistoa juhlavuotena ja ilman remonttiaitoja. Tosin epäilen että juhlavuosi saattaa vaikuttaa hieman hintoihin ja kun koskaan ei voi tietää mitä muu elämä tuo tulleessaan. Pitäisi ehkä uskaltaa tarttua tilaisuuteen kun aikataulu ja rahatilanne olisi kerrankin kohdillaan. :')

      Ja ooh!! Olisi varmasti mahtavaa juhlistaa syntymäpäiviä puiston juhlahumussa, etenkin kun olet saman ikäinen puiston kanssa. :D Saisit hauskoja valokuvia muistoksi, kun voisit poseerata kaikkien 25-kylttien kanssa. Ainakin 15-vuotisjuhlien vuoksi puistossa oli muutama valokuvauspiste, jossa saattoi ikuistaa itsensä juhlavuosikyltin kanssa.

      Puistot tuntuvat kyllä vaativan aikamoista taustatyötä, etenkin jos haluaa saada lomastaan kaiken mahdollisen irti. Itse olen ihan koukussa YouTuben Disney-vlogeihin, jotka ovat mahtava tietolähde eri puistoista, vaikka painottuvatkin eniten alkuperäiseen Disneylandiin ja Walt Disney Worldiin.

      Pariisin puistot ovat kuitenkin onneksi sen verran pieniä, että kävellen pääsee paikasta toiseen ja oletan että parissa päivässä ehtisi aika hyvin molemmat puistot koluta läpi. Vaikka varmasti siltikin jäisi jotakin yksityiskohtia näkemättä, mutta olisipahan sitten jotain seuraavallekin kerralle. :'D

      Poista
  2. ÄÄÄä! Minäkin haluaisin kovasti Pariisin Disneylandiin! Vaikka minua kyllä innostaisi kovasti lähteä Amerikkaankin Disney-puistoihin! Minunkaan kaveripiirissäni ei ole ketään, joka olisi yhtä fanaattinen Disney-fani kuin minä, eikä kukaan varmastikaan lähtisi lomareissulle pelkästään Disneylandiin. :/ On se kurjaa tämä elämä välillä. :)

    Mutta oi, Disney-syntymäpäivät kuulostavat aivan täydellisiltä! Itse juhlin synttäreitäni marraskuussa, eikä silloin kyllä ole mitkään unelmakelit lähteä Pariisin huvipuistoelämään... :P Lähde sinä kuitenkin ihmeessä Disneylandiin, jos rahallinen tilanteesi sen vain sallii! Et tule taatusti pettymään! Ja ehkä se ei niin hirveästi haittaa, jos jotkut laitteet ovat korjauksessa...? Kyllähän siitä puiston ilmapiiristä nauttii muutenkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah! Minäkin haluaisin päästä Amerikan puistoissa käymään, etenkin Kalifornian Disneylandiin haluan ehdottomasti päästä, koska se on se alkuperäinen ja historialtaan kiinnostavin. Mutta tietysti pitää Disney Worldiinkin vielä jonakin päivänä päästä ja haaveissa on että kaikissa Disneypuistoissa pääsisi edes kerran käymään. :D

      Harmittavaa tosiaan kun omista kavereista ei löydy innokasta matkaseuraa, ehkä meidän pitää järjestää Disney-blogaajien matka joskus. Eivätkös nuo muotiblogaajatkin käy muotiviikoilla ja muissa tapahtumissa. :'D

      Disney-synttärit ovat kyllä pitkään olleet listalla asioista joita haluaisin tehdä. Eikä maaliskuukaan ehkä ihan se paras kuukausi ole, mutta ei minua niin tuo sää tai puiston remontti haittaa. Eniten mietityttää se miten yksin puistossa viihtyisin, mutta ehkä pitää olla rohkea ja uskaltaa, kun kerrankin olisi hyvä tilaisuus. :)

      Poista
    2. Hih! Sellainen Disney-bloggaajien matka ois kyllä aivan ihana! Innostaisimme varmasti toinen toisiamme yhä suurempaan Disney-nörtteilyyn, ja lopulta vain kirkuisimme ilosta! :D Näin kävisi varmasti, jos eläisimme amerikkalaisessa teini-elokuvassa. :)

      Poista
    3. Joo!! Disney-bloggaajien yhteinen matka Pariisin Disneylandiin olisi ihana! Koska mennään? :DD

      Poista
    4. Minä olen ihan valmis oman elämän elokuvahetkeen!:D Olisi kyllä mahtavaa lähteä puistoilemaan toisten Disney-fanien kanssa, vaikka innostus saattaisikin mennä hetkittäin överiksi. Mutta ehdottomasti olen mukana, jos saadaan Disney-blogaajien matka järjestymään. Kunhan ei heti tänä vuonna lähdetä, vuoden matkabudjettini kun ei ihan kahteen puistomatkaan veny;)

      Poista
  3. Liityn joukkoon puistokuumeisten Disney-fanien! Minulla on Japaninreissun jälkeen ollut oikeastaan tauoton puistokuume, sillä matkalla ostamani Disney Fan-lehden kautta tutustuin ensimmäistä kertaa Tokyo Disney Resortiin. Eli kuume on jatkunut tauotta jo muutaman vuoden.

    Minäkin kuulun niihin joiden ystäväporukasta ei löydy oikeastaan yhtään samantasoista fania vaikka tyypit Disney-elokuvista pitäisivätkin! Disney-puistoihin kun aikaa tarvitsee varata sen verran paljon, ei kukaan muu kuin tosifani suostuisi lähteä ulkomaanmatkalle vain Disney-kohteeseen matkaamista varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puistokuume näyttääkin olevan aika yleinen Disney-fanien vaiva. :') Tokion puistoonkin olisi kyllä mahtavaa päästä, minua etenkin kiinnostaisi päästä käymään Tokyo DisneySea-puistossa.

      On kyllä harmillista kun omasta kaveripiiristä ei löydy yhtä vannoutunutta fania kuin mitä itse on. Minullakin löytyy kavereita, jotka pitävät kanssani leffamaratoneja ja saattavat jopa lähteä ihan leffateatteriin katsomaan Disneyn uusinta, mutta eivät kuitenkaan ole puistoilusta kiinnostuneet. Ainakaan tosissaan, muutan kerran joku on vakuutellut, että voisi lähteäkin, mutta kun alan tosissani puhua niin johan muuttui ääni kellossa :/

      Poista