lauantai 15. elokuuta 2015

The Legacy Collection Mary Poppins

Hups! Olin kirjoittanut tämän Poppasen ja Pienen merenneidon TLC esittelyt jo reilu viikko sitten. Ajattelin et ne olisivat kivasti päivittyneet viikolla tänne, kun en itse koneen ääreen päässyt, mutta olinkin näköjään vain tallentanut ne luonnoksina enkä laittanut julkaistavaksi. No parempi myöhään kuin ei milloinkaan :)

Eli tällä kertaa on luvassa pieni esittely Maija Poppasen Legacy Collection soundtrackista.



Kansien taideteokset ovat jälleen Boven luomuksia. Itse pidän kovasti tuosta etukannen Poppasesta, mutta muuten kannet ovat mielestäni hieman liian synkät. Olisin kaivannut etukanteen sinistä taivasta ja pilviä, joissa Poppanen elokuvassakin lentelee.

Takakansi on jo hieman värikkäämpi, mutta silti minun makuuni sekin on liian tumma. Mutta ehkä Bove on ajatellut että tausta on ankeaa arki, johon Poppanen tuo väriä?


Maija Poppasen Legacy Collection soundtrack sisältää kolme cd:tä, jotka ovat kaikki oikeita aarreaittoja! Itse ostin Poppasen TLC:n lähinnä näiden mahtavien extrojen takia. Etenkin kolmos levy on mielenkiintoista kuunneltavaa, sillä löytyy nimittäin kuuluisat P. L. Traversin ja Disneyn työntekijöiden väliset keskustelut Poppasesta elokuvan teosta.

Myös TLC:n mukana olevassa pienessä vihkosessa on tietoa elokuvan teosta ja Poppasen soundtrackin historiasta. Mielenkiintoista luettavaa olivat etenkin poistettuja lauluja koskevat kirjoitukset, joissa kerrottiin mihin kohtaan tarinaa laulut olisi tarkoitettu ja miksi ne eivät kuitenkaan lopulliseen elokuvaan päätyneet. Tekstin seassa on jälleen Boven ihastuttavia pieniä kuvituksia sekä muutama konseptikuva.

Klikkaamalla saat kuvan suuremmaksi, jos haluat nähdä levyjen sisällöt :)
Kuten aikaisemmin jo sanoin levyt ovat varsinaisia aarreaittoja ja niistä löytyy todella paljon kuunneltavaa. Kakkos levyltä löytyvät pre-demot, jotka ovat Shermanin veljesten esittämiä ovat ehdottomasti suosikkejani! On mahtavaa kuunnella laulujen alkuperäisten tekijöiden esittävän ne, vaikka toki Julie Andrewsin versiot ovat ne jotka saavat aikaan kylmät väreet ja nostalgiat :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti