maanantai 17. elokuuta 2015

The Legacy Collection The Little Mermaid

Tämän hetkisen TLC kokoelmani helmenä ja viimeisenä esittelyssä, ainakin toistaiseksi, on ihana ihana Pieni merenneito Legacy Collection soundtrack.

90-luvun lapsena Disneyn renessanssin elokuvat ovat minulle ne rakkaimmat ja niistä juuri Pieni merenneito on ehdoton suosikkini! Alan Menkenin ja Howard Ashmanin musiikki on sydäntä lähellä, joten tämä TLC oli ihan ehdoton hankinta kokoelmaani.



Kansien kuvitukset ovat mielestäni, tälläkin kertaa, aivan ihanat ja etenkin tuo etukannen taideteos on sellainen, jonka voisin ottaa isommassa koossa seinälleni. Lorelay Bove on tuonut hyvin esiin oman tyylinsä, mutta onnistunut kuitenkin pitämään Arielin luonteen kuvissa ja mielestäni molemmissa on ihana tunnelma.

Niin kuin aikaisemmissakin TLC soundtrackeissa on myös Pienen merenneidon mukana pieni vihkonen, jossa kerrotaan elokuvasta ja sen musiikista. Alan Menkenin kirjoittama teksti hänen ja Howard Ashmanin työstään on ihanaa luettavaa ja täytyy myöntää että saattoi tulla kyynelkin silmään kun Menken kirjoitti edesmenneestä työtoveristaan.

Vihkosesta löytyy myös muun muassa John Muskerin kirjoittama lyhyt historiikki Pienen merenneidon työstämisestä sekä laulujen sanat. Tekstin seasta löytyy jälleen Boven kuvituksia, mutta myös aivan ihania konseptikuvia, joista muistin myös napata muutaman kuvan tännekin.

Tekijöiksi on valitettavasti mainittu vain "Walt Disney Studios Artists"
... mutta luulisin että ainakin Ariel on tässä Glen Keanen käsialaa.

Jälleen kerran ensimmäiseltä levyltä löytyy elokuvan musiikit lauluja ja taustamusiikkejä myöten. Rotoscopersin Chelsea totesi hyvin arvosteluvideossaan, että tätä levyä voi kuunnella mistä kohtaa vain ja heti muistaa mistä kohtaa elokuvaa kyseinen kappale on. Ehkä se kertoo jotakin siitä kuinka monta kertaa elokuva on tullut elämän aikan katsottua? :')

Toinen levy olikin sitten se suurin syy miksi tämä levy piti omiin kokoelmiin saada. Kakkos levyltä löytyy nimittäin Menkenin ja Ashmanin työnauhoja ja demoja, jotka ovat aivan mahtavaa kuunneltavaa! Poppasen extroista kertoessani mainitsin kuinka mahtavaa on kuunnella kappaleita niiden alkuperäisten tekijöiden esittämänä ja nämä Pienen merenneidon kappaleet siitä mahtava esimerkki. Ashman eläytyy mahtavasti elokuvan rooleihin eri kappaleita esittäessään.

klikkaamalla saa jälleen kuvan hieman suuremmaksi
Uskaltaisin väittää että tämä Legacy Collection soundtrack on pakollinen hankinta kaikille Pienen merenneidon faneille :)

4 kommenttia:

  1. Alan Menkenin muistelut Howard Ashmanista ovat aina niin surullista luettavaa/kuultavaa. Varsinkin Kaunottaren ja hirviön Diamond edition -lisämateriaaleista on jäänyt mieleen joku pieni Ashman-tribuutti tms., jota katsoessa tulee aina tippa linssiin.

    2. levyn demokappaleet ovat minustakin hirveän kiinnostavaa kuultavaa. :) Allekirjoitan täysin tuon viimeisen lauseesi, en tiedä miten soundtrackia olisi edes voinut tästä vielä parantaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menken puhuu Ashmanista aina sellaisella lämmöllä ja arvostuksella, että ei siinä pysty olemaan kuivin silmin :')

      Poista
  2. On kyllä minustakin aivan mahtava levy. On oikein tiedä mitä muuta sanoa...
    Ja sattumalta vielä soi just nyt tässä taustalla.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa että muutkin pitävät tästä soundtrackista! Eipä sitä muuta tarvitse sanoakaan :D Ihanaa musiikkia ja toimii todella hyvin taustamusiikkina, minullakin on levy täällä soimassa :)

      Poista