lauantai 21. tammikuuta 2017

3 suloista satukirjaa



Esittelin hetki sitten "Lovely Ladies" -taidekirjan ja siinä sivussa mainitsin että Brittney Lee on yksi suosikki Disney-taiteilijoistani. Ei taida tulla siis kenellekään yllätyksenä, että kirjahyllyyni on päätynyt muutama Leen ihanalla kuvituksella varustettu satukirjakin. Tällä kertaa esittelyyn pääsee ylhäällä näkyvä kolmikko.

Nämä kaikki ovat kovakantisia, noin 30 sivuisia ja hieman kookkaamaan puoleisia satukirjoja, jotka Disney Press on julkaissut vuosina 2012-2013. Ja kaikki tietystikin sisältävät suloisen tarinan lisäksi Brittney Leen upeita kuvituksia.


– A Sister More Like Me – 


Barbara Jean Hicksin kirjoittama "A Sister More Like Me" kertoo Elsan ja Annan sisaruudesta, kuten kirjan nimestä voikin arvata. Tarinan alussa siskokset esitetään läheisinä, mutta kun Elsa joutuu salaamaan voimansa alkavat tytöt kasvaa erilleen. Varttuessaan Elsasta tulee hillitympi ja rauhallinen kun Anna taas on seikkailija sydämeltään ja koko ajan touhuamassa.

Tarina on kirjoitettu vuoropuheluna tyttöjen välillä kun he vertailevat eroavaisuuksiaan ja toivovat että sisko olisikin samanlainen kuin he itse. Lopussa tytöt tietysti oppivat arvostamaan erilaisuuttaan ja ovat jälleen yhtä läheisiä kuin lapsina. :)






– Part of Their World – 


Elle D. Riscon kirjoittama "Part of Their World" on tästä kolmikosta lempparini, ei vain siksi että Pieni Merenneito on yksi suosikeistani vaan siksi että tämän kirjan kuvitukset ovat niin kauniita! Myös itse tarina on hauska ja kertoo siitä kuinka Ariel aloitti kokoelmansa keräämisen.

Ariel ja Pärsky löytävät merenpohjasta kaikenlaista mielenkiintoista ja ihmettelevät mistä nämä kummalliset esineet ovat peräisin ja mitä ihmettä niillä tehdään?






– One Sweet Race –


Kolmikon viimeinen kirja sijoittuu Räyhä-Ralfin maailmaan on ja on myös Elle D. Riscon kirjoittama. "One Sweet Race" tarinan päähenkilönä ei kuitenkaan ole Nelli tai Ralf vaan elokuvassa sivuhenkilönä nähty Rancis Fluggerbutter, joka haluaa kerrankin voittaa Sugar Rush Cupin.

Rancis myy kaiken omaisuutensa ostaakseen kaikista nopeimman auton, jolla Sugar Rush Cupin voitto olisi taattu. Rancis ei kuitenkaan hallitsekaan uutta autoaan vaan törmäilee toisiin ja lopulta ajautuu ulos kilparadalta. Muut kilpailijat nauravat hajonneelle autolle, mutta onneksi reilu Presidentti Nelli saapuu hätiin ja auttaa Rancista rakentamaan uuden auton. Lopussa jännitetään kuka tällä kertaa voittaa pokaalin. :)





Itse pidän todella paljon näistä kaikista, vaikka "Part of Their World" -kirjan nostinkin lempparikseni. Kuvitukset ovat kaikissa kirjoissa ihania kuten kuvista varmasti huomaa ja tarinat suloisia. "A Sister More Like Me" ei ole ihan samalla tavalla juonellinen kuin kaksi muuta, mutta siskosten riimittelevä kerronta on sekin hauskaa luettavaa.

Kirjat ovat myös todella laadukkaan tuntuisia ja esimerkiksi kansia suojaavat irralliset kansipaperit. Isokokoisten kirjojen hyvä puoli on myös se että kuvitukset pääsevät oikeuksiinsa, eivätkä ole vain kirpun kokoisia väriläisikiä tekstin seassa. Näitä kirjoja lukee hieman vanhempikin ihan mielikseen ja jos lainkaan pitää Leen tyylistä ja ihanasta värienkäytöstä niin suosittelen kyllä lämpimästi näiden hankkimista omaan kokoelmaan. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti