Näytetään tekstit, joissa on tunniste disney tag. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste disney tag. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Disney bucket list

Tämän postauksen myötä blogini on tavoittanut 100:n postauksen virstanpylvään! Jee! Sen kunniaksi ajattelin jakaa oman Disney bucket listini – kuten otsikko jo paljastikin. Pitkään olen miettinyt tämän ”ämpärilistan” kirjoittamista ja nyt sain aikaiseksi jakaa sen teidän ja universumin kanssa. Josko jopa tulisi joskus kaikki kohdat toteutettua tai no muutama kohta taitaa olla hieman haastavampi saavuttaa, mutta aina saa unelmoida!




Disneyn & Pixarin studioilla vierailu

Ensimmäisenä listaltani löytyy studiovierailut, haluaisin ehdottomasti päästä tutustumaan kummankin studion tiloihin. Olisi mahtavaa päästä kurkistamaan Disneyn & Pixarin työntekijöiden elämään studioilla sekä kävellä studioiden käytäville ihastelemaan taideteoksia ja ehkäpä nähdä kurkistus tulevista elokuvista.
Disney on ymmärtääkseni aika tiukka siinä ketkä pääsevät studiolle, mutta Pixar järjestää erilaisia studiovierailuja ulkopuolisille, joten sinänsä mahdollisuus visiittiin on olemassa. En tosin tiedä millainen lottovoitto ja hyvä haltia pitäisi osua kohdalle, että tämän kohdan saisi toteutettua.


Käy kaikissa Disney-puistoissa

Maailmanympärimatka Disney-puistoja kiertäen olisi unelmieni matka, mutta luulen että täytyy tyytyä yksittäisiin vierailuihin pitkällä aikavälillä. Haaveena tietysti on saada kaikki puistot ruksittua omalta listaltani, mutta ainakin Tokion puistoissa haluan päästä käymään sekä alkuperäisessä Disneylandissa Kaliforniassa. Tähän mennessä olen ehtinyt vierailla vasta Pariisin puistoissa.

Disney-puistot:
- Disneyland California
- Walt Disney World
 Disneyland Paris
- Tokyo Disney Resort
- Hong Kong Disneyland
- Shanghai Disney Resort




Saada nimeni elokuvan lopputeksteihin

Hetken jouduin pohtimaan miten tämän asian listaani kirjoitan, mutta sitten keksin tämän kaikenkattavan version. Hauskinta tietysti olisi päästä dubbaamaan joku hahmo ja näin jättää oma pieni jälki Disneyn elokuvien historiaan. En tosin tiedä olisiko minusta ääninäyttelijäksi, koska minkäänlaista kokemusta moisesta ei ole ja ikuisesti muistan viestinnän opettajani kommentin oudosta äänestäni. Joten jos vain jollain ihmeellä saisin nimeni lopputeksteihin, voisin olla vaikka se kahvikärryn työntekijä, niin olisin onnellinen.


Päästä työskentelemään Disneylle

Disney tekee niin paljon muutakin kuin elokuvia, että ehkä on toivoa että jostain löytyisi joku työmahdollisuus minullekin. Pienenä haaveilin, että isona minusta tulee Disney-taiteilija ja pääsen tekemään animaatioita. Tuo haave on toki edelleen elossa mieleni sopukoissa, mutta tällä hetkellä unelmatyö olisi työskennellä konseptitaiteilijana Disney Storelle. Mutta kuten jo ylhäällä totesin, voisin olla vaikka kahvikärryn myyjä, jos se vain olisi Disneyn kahvikäry niin olisin iloinen.





Osallistu D23 Expoon

D23 Expo on varmastikin jokaisen Disney-fanin bucket listalla. Tämä joka toinen vuosi järjestettävä tapahtuma on pullollaan Disneyn taikaa erilaisten paneeleiden ja ohjelmien muodossa. Kaliforniassa järjestettävä kolmipäivänen tapahtuma kattaa siis kaiken Disneyn elokuvista puistoihin ja oheistuotteista keräilyharvinaisuuksiin. Ehdottomasti haluaisin tämän Disney-hurmoksen päästä ainakin kerran elämässäni kokemaan.


Järjestä isot Disney-juhlat!

Tämä on ehkä listani helpoimmasta päästä toteuttamisen kannalta. Olen jo pitkään halunnut joko järjestää tai osallistua Disney-juhliin jossa kaikki olisi Disney teemaista! Siis aivan kaikki; koristeet, ruuat & juomat, aktiviteetit ja tietysti pukeutuminen. Toivon että joku päivä saan tämän edes jollakin asteella toteutettua. Halloween tai joku muu pukujuhla olisi ihan omiaan tähän, jos kaikki vieraat lupautuisivat pukeutumaan teeman mukaisesti. Tällä hetkellä haaveilen myös joskus järjestäväni Ihmemaa teemaisen afternoon tea -hetken, kiitos Pinterestin.





Koe Disney-risteily

Disneyn laivoista olen kuullut niin paljon ihania juttuja ja nähnyt videoita, että olisi mahtavaa päästä tuo Disneyn taika myös risteilyllä kokemaan. Tämä vain vaatii hieman työstämistä sillä olen niitä ihmisiä, jotka tulevat pienestäkin keinumisesta merisairaiksi eli viikon pituinen risteily, olkoonkin Disneyn, olisi aikamoinen koettelemus. Mutta heti kun joku keksii oikeasti toimivan meripahoinvointilääkkeen niin tahdon päästä Disney-laivan kyytiin.


Täydennä taidekirjakokoelmaa Pienen merenneidon taidekirjalla

Olen viime aikoina onnistunut haalimaan muutaman ihanan 90-luvun taidekirjan kokoelmiini, mutta se helmi vielä puuttuu! Pienen merenneidon iso taidekirja olisi sellainen aarre jonka kirjahyllyyni haluaisin.


Päästä käymään Club 33 ravintolassa

Muutamasta Disneyn puistosta löytyy salainen Club 33, jonne pääsevät sisään vain klubiin kuuluvat henkilöt ja heidän vieraansa. Nykyään Club 33 ei ole enää niin salainen kuin aikana ennen sosiaalistamediaa, joten en itke jos en koskaan missään näistä eksklusiivisista ravintoloista pääse käymään, mutta olisihan se aika hieno kokemus! Parempi tietysti olisi vielä jos jollain konsitilla pääsisi itse klubin jäseneksi ja pääsisi nauttimaan tuon statuksen suomista eduista puistoissa. 


Sellaisia unelmia ja haaveita löytyy minun ämpärilistaltani tällä hetkellä. Luultavasti unohdin jotakin todella oleellista ja muutaman jutun jätin ihan tarkoituksellakin pois. Disneyn puistoihin liittyy niin monta asiaa jotka haluaisin kokea, että niistä voisi melkein kirjoittaa ihan oman listan. Pitää myös joskus kirjoittaa Annan tapaan realistisista Disney-unelmista, jotka olisivat hieman helpommin saavutettavissa kuin nämä. :')

Millaisia unelmia sinun Disney bucket listillä olisi?

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Disney Tag -kysely

Uuden vuoden kunniaksi blogin ulkoasu uudistui! :)
Pahoittelen jos blogi on välillä näyttänyt aikamoiselta sekamelskalta kun olen yrittänyt muokkailla pohjaa mieleisekseni. Nyt alkaa kuitenkin olla valmista, mutta kerrottehan jos jotain ongelmia esiintyy niin yritän sitten niitä parhaan osaamiseni mukaan korjailla.




Mutta sitten itse aiheeseen!
Selailin pientä vihkoani johon olen listannut ideoita postauksia varten ja sieltä löysin ”disney tag” merkinnän, josta muistin että Toinen tähtioikealta -blogin Saara teki viime syksynä blogissaan "Disney Tag” -postauksen, johon hän oli keksinyt / kerännyt mielenkiintoisia kysymyksiä koskien Disneytä.

En ole aikaisemmin blogissa kauheasti Disney-historiastani höpissyt, joten ajattelin että olisi ehkä kiva jakaa tällaisia perustietoja ja samalla ujuttaa blogiin muunkin aiheisia postauksia kuin vain kirja- ja ostosesittelyjä. Mietin jo Saaran vastauksia lukiessa, että haluan itsekin vastailla näihin kysymyksiin ja nyt sitten vihdoin ja viimein sain aikaiseksi. :)


– Disney Tag -kysely –

1. Suosikki elokuvasi?
Tämä on aina se vaikein kysymys, johon haluaisi kierrellä ja kaarrella, että saisi mainittua kaikki omat lempparit eikä vain yhtä. Mutta jos olisi pakko sanoa vain yksi, se ehdoton suosikki ja kaikista rakkain, jonka ottaisin autiolle saarelle mukaan niin se olisi Pieni Merenneito.


2. Paras soundtrack?
Tätä ei liene vaikeaa arvata sillä yksi asia jota Pienessä Merenneidossa rakastan yli kaiken on juurikin elokuvan soundtrack. Alan Menken ja Howard Ashman ovat neroja ja rakastan kaikkia heidän tekemiään Disney soundtrackejä, mutta Pieni Merenneito on ehdottomasti suosikkini.




3. Lempi Disney-muistosi?
Yksi ehdoton lemppari muistoni on viime vuodelta Disneyland Pariisi -reissuni, kun pääsin juhlimaan syntymäpäiviäni puistossa. Se oli sellainen bucket list -hetki minulle, että olin aivan innoissani kun sain sen toteutettua.
Lapsuudestani taas yksi suosikki muistoni on kuinka joskus maanantaisin lähdimme isän kanssa käymään museossa, mutta päädyimmekin aina elokuvateatteriin katsomaan uusinta Disney-elokuvaa. Vitsi oli tietysti siinä että museot ovat yleensä maanantaisin kiinni ja jotta reissu kaupunkiin ei olisi ollut turha niin menimmekin elokuviin. :)


4. Oletko käynyt Disney-puistossa?
Tähän tulikin jo edellisessä vastattua. Olen päässyt kaksi kertaa käymään Pariisin puistoissa, joten seuraavana tavoitteena olisi päästä käymään muissakin. Erityisesti haluaisin päästä käymään Tokion puistoissa sekä Kaliforniassa alkuperäisessä Disneylandissa.


5. Suosikki Disney-elokuvasi, joka ei ole klassikko?
Apua kun tähänkin haluaisin tehdä sellaisen top-listauksen, kun en osaa päättää mikä ei-klassikko on suosikkini. Pidän paljon Pixarin tuotoksista, mutta myös Maija Poppanen ja Lumottu ovat sydäntäni lähellä. Jos olisi aivan pakko taas valita yksi sinne autiolle saarelle mukaan, ottaisin varmaankin Wall-E:n. Tiedän että Wall-E ei ole se kaikkein suosituin Pixar-animaatio, mutta minusta elokuva ja sen hahmot ovat todella sympaattisia ja pidän myös todella paljon elokuvan tarinankerronnasta.




6. Minkä tyyppistä Disney-tavaraa keräilet eniten? (pinssit, nuket, tsum tsumit jne.)
En oikein miellä itseäni keräilijäksi, mutta kirjahyllystäni löytyy jo aikamoinen kokoelma Disney-aiheisia kirjoja, joten ehkä voisin sanoa keräileväni niitä. En siis varsinaisesti keräile mitään tai minkään tietyn elokuvan oheistuotteita, vaikka tietysti lemppari hahmoilla koristeltuja tavaroita tulee ostettua helpommin. Vuosien aikana on vain tullut haalittua kotiin kaikenlaisia Disney-tavaroita ja kokoelma on kasvanut huomaamatta.


7. Surullisin hetki Disney-elokuvassa?
Nyt täytyy myöntää että liikutun todella helposti ja melkein aina on tippa linssissä, kun elokuvassa on surullinen kohtaus ja Disneyn elokuvistahan niitä löytyy. Lapsuudesta on etenkin jäänyt mieleen miten kauhean surullisena pidin Bambin äidin kuolemaa ja sitä kuinka Bambi yksin etsii lumisateessa äitiään.




8. Oletko ainut Disney-obsessoitunut perheessäsi?
Olen ehkä ainoa obsessoitunut, mutta kyllä muutkin perheessäni Disneystä pitävät. :) Lapsuudessani Disney oli ehkä enemmän koko perheen juttu ja meillä katsottiin paljon Disney-elokuvia ja luettiin satukirjoja. Nykyään Disney on sitten enemmän vain minun juttuni, mutta muu perhe suhautuu kyllä edelleen positiivisesti eikä esimerkiksi pidä Disneytä vain lapsille tarkoitettuna.


9. Millä Disney-elokuvalla tulee aina olemaan paikka sydämessäsi, vaikkei se olisikaan suurin suosikkisi?
Kaunotar ja Kulkuri, ehdottomasti. Olen aika varma että se oli ensimmäinen Disney-elokuva jonka olen ylipäätään nähnyt ja se oli lapsuudessani yksi suosikeistani. Yleensä pidän enemmän elokuvista joissa on ihmisiä ja nämä vain eläimiä sisältävät elokuvat eivät ole koskaan nousseet kovinkaan korkealle suosikki listauksissani, mutta Kaunottarella ja Kulkurilla tulee aina olemaan oma erityinen paikka sydämessäni. (”Bella Notte” on myös yksi suosikki Disney-kappaleistani.)



Kuvat: http://disneyscreencaps.com/