perjantai 30. maaliskuuta 2018

Disney Princess Comic Strips Collection -sarjakuvat

Minä rakastan sarjakuvia. Koko pienen ikäni olen niitä lukenut ja aivan varmasti tulen jatkossakin lukemaan. Voitte siis vain arvata että hypin riemusta kun vuonna 2016 sain tietää että Disneyn Prinsessat olivat päässeet seikkailmaan omaan sarjakuvajulkaisuun. Riemua lisäsi tieto että sarjakuvien kuvituspuolesta vastasi Amy Mebberson, joka on varmasti monelle tuttu taiteilija Pocket Princesses -fanisarjakuvista, jossa prinsessat seikkailevat yhdessä.

Disney Princess -sarjakuvissa prinsessat seikkailevat kukin omassa maailmassaan, eikä valitettavasti Pocket Princess tyylisiä crossovereita tapahdu sillä ne eivät sovi Disneyn linjaukseen, jonka mukaan prinsessat eivät koskaan ole vuorovaikutuksessa keskenään. Tämä näkyy kaikessa Disneyn virallisessa Disney Princess -brändäyksessä, jossa prinsessat eivät esimerkiksi koskaan katso toisiaan vaikka samassa kuvassa olisivatkin.




Disney Princess -sarjakuva on Joe Books LTD -kustantamon julkaisema lehti, jota on julkaistu maaliskuusta 2016 lähtien. Tähän mennessä lehtiä on ilmestynyt 16 numeroa, jossa jokaisessa on noin 30 sivun verran eri pituisia sarjakuvastrippejä. Lehtien lisäksi sarjakuvista on julkaistu neljä albumia, nämä kolme jotka esittelen teille tässä postauksessa sekä neljäs, Disney Princess Comic Strips: The Enchanted Collection, johon on koottu lehdet 1-14 yksien kansien väliin.






Disney Princess Comic Strips Collection (2016) on ensimmäisenä julkaistu albumi ja se kattaa sarjakuvat lehdistä 1-4. Kaikki tämän albumin sarjakuvat on piirtänyt Amy Mebberson ja niiden käsikirjoituksesta on vastannut Mebbersonin lisäksi Geoffrey Golden, Patrick Storck, Georgia Ball, Pat Shanda ja Caleb Goellner.

Sarjakuvissa seikkailevat kaikki Disneyn 11 virallista prinsessa ja tarinoissaa päästään kurkistamaan aikaa ennen elokuvien tapahtumia, onnellisen lopun jälkeen sekä välillä seikkaillaan samassa ajassa kuin elokuvat. Etenkin Bellestä kertovat sarjakuvat ovat suurimmaksi osaksi hänen ajastaan Hirviön linnassa vielä kun se on lumouksen alla.






Disney Princess Comic Strips Collection Volume 2 (2017) kokoaa yhteen sarjakuvat lehdistä 5-8. Tässäkin kaikki sarjakuvat ovat Amy Mebbersonin kynästä ja hänen lisäkseen käsikirjoitukset ovat Georgia Ballin, Samantha Beikon, Steffie Davisin, Paul Benjaminin, Geoffrey Goldenin, Emma Hamblyn, Oliver Hon, Deanna McFaddenin ja Patrick Strocken käsialaa.

Minusta on ihanaa miten sarjakuvissa päästään näkemään prinsessat erilaisten arkisten asioiden parissa ilman että prinsessoiden luonteenpiirteitä olisi kamalasti elokuvissa nähtävästä muutettu. Elokuvan maailmaan ei ehkä sopisi kohtaus, jossa tuuli pilaa Pocahontaksen kampauksen, mutta jokainen pystyy samaistumaan strippiin, jossa tuuli puhaltaa hiukset Pocahontasin naamalle.

Sarjakuvat ovat suurimmaksi osaksi strippejä, jotka pohjautuvat johonkin pieneen vitsiin tai samaistuttavaan tapahtumaan. Kissanomistajat voivat varmasti samaistua Jasminen elämään Rajahn kanssa ja jokainen on varmasti Bellen tapaan joskus lukenut kirjan jonka ei toivoisi koskaan loppuvan.






Disney Princess Something to Sing About (2017) on kolmantena julkaistu albumi ja sen kansien välistä löytyy lehtien 11-14 sarjakuvat. Jostain syystä siis lehtien 9 ja 10 sarjakuvat eivät ole näihin albumeihin päätyneet. Mutta kuten aikaisemmin sanoin The Enchanted Collection -albumi kattaa lehdet 1-14, joten sieltä pitäisi nuo puuttuvatkin sarjakuvat löytyä.

Something to Sing About poikkeaa myös kahdesta ensimmäisestä albumista siinä, että näitä sarjakuvia ei ole piirtänyt Amy Mebberson vaan yhdeksän muuta taiteilijaa ja se valitettavasti myös näkyy albumin sivuilla laadun vaihteluna. Sarjakuvissa on pyritty säilyttämään Mebbersonin tyyli, mutta se on selkeästi tuottanut osalle taiteilijoista hieman hankaluuksia.

Kolmanteen albumiin sarjakuvia ovat taiteilleet Egle Bartolini, Dylan Bonner, Nicole Dalcin, Chris Dreier, Jason Flores-Holz, Brianna Garcia, Nolen Lee, Mitch Leeuwe ja Steph Lew. Käsikirjoituksista taas on vastannut Paul Benjamin, Geoffrey Golden, Emma Hambly, Oliver Ho, Arie Kaplan, Megan Kearney, Charli McEachran, Deanna McFadden, Chris Meades, Tea Orsi ja Patrick Storck.







Disney Princess -sarjakuvat ovat hauskoja ja sellaista kevyttä luettavaa, jonka parissa ei tarvitse liikaa miettiä. On myös ihanaa nähdä prinsessat "ei niin täydellisinä" ja sarjakuvat tuovat muutenkin lisää persoonallisuutta prinsessoille. Minusta on myös ihanaa että prinssitkin ovat sarjakuvissa saaneet hieman lihaa luidensa ympärille eivätkä ole vain elokuvista tuttuja persoonattomia sankareita. Mielelläni lukisin vaikka Disney Princes -sarjakuvia, joissa päästäisiin kurkkaamaan prinssien seikkailuihin ennen tai jälkeen elokuvien.

Pienenä kompastus kivenä sarjakuvissa on kuitenkin se että osa stripeistä toistaa jo nyt hieman toisiaan. Voin vain kuvitella että jatkossa käsikirjoittajat saavat tosissaan miettiä asioita joista ei jo sarjakuvaa olisi tehty, etenkin kun prinsessoiden pitäisi kuitenkin pysyä uskollisina alkuperäisille luonteenpiirteilleen. Nyt jo huomaa että ideoista alkaa olla vähän pulaa sillä kolmannessa albumissa huomiota on annettu prinsessoiden lisäksi selkeästi enemmän myös heidän eläinystävilleen ja muillekin sivuhahmoille.





Kokonaisuudessaan pidän kuitenkin näistä Disney Princess sarjakuvista ja voin kyllä lämpimästi suositella muillekin strippisarjakuvien ystäville, etenkin kahta ensimmäistä albumia. Mitään kovin syvällisiä tarinoita ei näiltä sarjakuvilta kannata odottaa vaan nauttia kevyestä lukemisesta ja hauskoista vitseistä, jotka ainakin minulle toivat hymyn huulille. Minusta Amy Mebbersonin tyyli on myös todella ihana ja sopii hyvin tällaisiin lyhyisiin strippisarjakuviin.

Näillä näkymin neljäs tällainen pienempi albumi, Disney Princess Comic Collection Vol. 4, julkaistaan vielä myöhemmin tänä vuonna.




2 kommenttia:

  1. Nämä prinsessastripit vaikuttavat kyllä sen verran hurmaavilta että menin heti vähän vilkuilemaan tuota Enchanted Collectionia nettikaupoista, ehkäpä lähtee tilaukseen joku kerta!

    Olen jonkun verran noita taskuprinsessaseikkailuja lukenut, joskaan niissä sattumukset eivät yleensä ole tuntuneet minusta kovin oivaltavilta. Mebbersonin ilmeikäs ja nätti mutta yksinkertainen design on kuitenkin niin kiva että tekisi mieli lukea häneltä enemmänkin varsinkin tämän suosituksesi jälkeen ja etenkin jos prinsessat näissä tarinoissa ovat hahmouskollisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä lämpimästi tutustumaan! Etenkin nuo kaksi ensimmäistä albumia, jotka ovat Mebbersonin piirtämiä, ovat mielestäni ihania. :)
      Ja useamman ruudun stripit toimivat mielestäni paremmin kuin yhden ruudun vitsit kuten Pocet Princesses, joten uskoisin että näistä pitää vaikka taskuprinsessat eivät niin innostaisikaan.

      Poista