Avengers: Endgame oli kaiken odotuksen arvoinen!

Eilen oli vihdoin se päivä kun sai työpäivän päätteeksi vajota pimenevän leffateatterin penkkiin ja pitkä odotus palkittiin. Marvelin elokuva universumin kolmannen vaiheen hupentuma* Avengers: Endgame sai ensi-iltansa siis täällä meillä jo eilen 24.4., vaikka varsinainen maailmanensi-ilta on vasta perjantaina 26.4.

Tätä elokuva spektaakkelia on odotettu pitkään ja hartaasti, pahimmillaan jo vuodesta 2014 asti kun ensimmäiset tiedot Avengers-saagan seuraavista elokuvista julkaistiin, mutta suurimmalla osalla kuumeisin odotus alkoi varmaankin Infinity War -elokuvan jälkeen – tai jos ei vielä silloinkaan niin ehkäpä joulukuusa 2018 kun saatiin ensimmäinen traileri. No olitpa sitten odottanut vuoden tai viisi niin voin vakuuttaa että se kannatti.

En aio arvostella elokuvaa sen kummemmin tässä enkä kerro sen juonenkäänteistä, joten ei hätää spoilereita ei ole luvassa. Halusin vain hehkuttaa koko MCU:ta ja elokuvaelämyksiä joita se on meille tarjonnut, ja mikäs sen parempi paikka moiseen kuin oma blogi.

Miettikää että MCU:n ensimmäinen elokuva, Iron Man, sai ensi-iltansa yli kymmenen vuotta sitten toukokuussa 2008! Tätä eepistä supersankari universumia on siis seurattu valkokankailta jo reilu vuosikymmen ja lisää on vain luvassa, mikä on aivan mahtavaa! Etenkin kun elokuvat ovat nousujohteisesti parantuneet koko ajan niin juonellisesti kuin visuaalisestikin, eikä 22 elokuvan joukkoon ole mahtunut ainuttakaan suoranaista hutia.

Muistan oikeasti ne "hätähuudot" joita Marvel-fanit kylvivät nettiin kun uutinen siitä että Disney osti Marvelin levisi. Oli pilakuvia Mikkistä, Akusta ja Hessusta Ryhmä X:n jäseninä, oli itkua siitä kuinka Disney pilaa toiminta painotteiset supersankarit jollakin Disney-sensuurilla. Mutta olisipa vaan kiva kuulla noiden henkilöiden mielipiteitä nyt kun Marvelin supersankarit tahkovat lipunmyynneissä ennätyksiä ja pelastavat universumeja isoilla valkokankailla ympäri maailmaa. Vaikka on varmasti niitä jotka vetivät palkokasvin nenäänsä koska Disney toi supersankarit, jotka olivat ennen seikkailleet vain sarjakuvalehtien sivuilla, koko kansan tietoisuuteen – toivon kuitenkin että suurimmalle osalle Disneyn ja Marvelin kauppa oli lopulta kuitenkin lottovoitto.

Mielenkiinnolla odotan mitä nyt tapahtuu kun Foxin alaisuudessa olleet supersankaritkin siirtyvät Disneyn talliin. Voitaisiinko esimerkiksi saada Deadpool ja Spider-Man samaan leffaan, jooko Disney, joooko Sony?

Moni on kasvanut MCU:n elokuvien parissa ja moni on löytänyt supersankarit ja sarjakuvat näiden elokuvien kautta, mikä on mahtavaa. Sarjakuva-faneja ei mielestäni koskaan voi olla liikaa ja se että tuo "laatikoitunut" scene on saanut niin paljon uusia faneja on ihan mieletöntä!

Oli mahtavaa elää elokuvan ja muun yleisön kanssa tuo kolmituntinen joka teatterissa tuli istuttua. Endgame tarjoaa tunteita ihan laidasta laitaan, joten välillä kiljuttiin, sitten naurettiin, välillä vähän itkettiin ja pariin kertaan taputettiin niin että sali raikui. Ensi-ilta näytöksissä on aina jotakin omaa tunnelmaansa, kun tietää että sali on täynä ihmisiä jotka ovat odottaneet elokuvaa vähintäänkin yhtä paljon kuin itse on.

Eiväthän näyttelijät tai muu elokuvan työryhmä kuule salissa hurraavia katsojia, joten riemunkiljahdukset ja taputukset jaetaan vain muiden katsojien kanssa. Jollekin tällainen metelöinti elokuvateatterissa voi tuntua ikävältä, en minäkään yleensä välitä kuunnella kanssa katselijoiden mielipiteitä, mutta silti moiset tunteiden purkaukset kuuluvat minusta ensi-ilta näytöksiin.

Olin siis varsin tyytyväinen eiliseen näytökseen niin elokuvan kuin yleisönkin osalta. Oli ihana elää pieni hetki sellaisessa fanihurmoksessa, tietää että kaikki vieressä istujat olivat ihan yhtä innoissaan ja valmiita kannustamaan omia suosikkejaan.

Sen verran haluan elokuvasta sanoa, että jos mahdollista niin tämä kannattaa katsoa isolta kankaalta, jolloin elokuva todella pääsee oikeuksiinsa. Jos pystyisin istumaan kolme tuntia 3D-lasit päässä niin haluaisin ehdottomasti nähdä senkin version, mutta kokemus on opettanut että mikään leffa ei ole sen päänsäryn arvoinen. Siitä huolimatta aion kyllä suunnata katsomaan elokuvan vielä ainakin toiseen kertaan isolta kankaalta ja ehkä sen jälkeen voisi kirjoitella ajatuksia itse elokuvastakin kun nyt jätin kertomatta.

Eli kauniisti tiivistettynä Avengers: Endgame on ihan hemmetin hyvä! Menkää ihmeessä katsomaan (jos Marvel-leffoja olette katsoneet, jos ette niin katsokaa ne muut ensin ja sitten tämä)! Ja kiitos MCU joka olet tuonut elämääni paljon lisää supersankareita, sarjakuvia ja mahtavia elokuvakokemuksia! Kiitos ja seuraavaa leffaa odotellessa.

*) Tiedän että "Spider-Man: Far From Home" lasketaan vielä kolmos vaiheeseen, mutta minusta Endgame oli silti eräänlainen loppu ja huipentuma tämän hetkiselle MCU:n tuotannolle.

(Kuvista kiitos Googlen kuvahaku)

Mietteitä Ihmeperhe 2:sta

Rivien välissä on jonkin verran juonenpaljastuksia, joten jos haluat niiltä välttyä niin kannattaa tämän tekstin lukeminen jättää toiseen kertaan.

Kauan odotettu jatko-osa Pixarin supersankariperheen elämästä saatiin vihdoinkin elokuvateattereihin täällä meilläkin, kun Finnkino esitti sen lasten sunnuntaisaan. Virallinen ensi-iltahan täällä Suomessa on vasta tämän viikon perjantaina 31. päivä. Ihan ensimmäinen maistiainen tosin taidettiin saada jo elokuun alussa, kun ainakin pääkaupunkiseudun Finnkinot näyttivät muutaman esityksen "Back to School" -viikolla.

Itse kävin eilen tuolla lasten sunnuntaissa elokuvan katsomassa 2D:nä ja suomidubeilla, jotka omaan korvaan kuulostivat todella hyviltä! Ihanaa että niin moni ensimmäisessä osassa ollut dubbaaja palasi takaisin rooliinsa ja tekivät aivan nappisuorituksen, vaikka elokuvien välissä onkin ehtinyt kulua 14 vuotta.

Ennen varsinaista elokuvaa nähdään tuttuun tapaan jälleen lyhäri. Tällä kertaa "Bao", se on muuten ensimmäinen naisohjaajan (Domee Shi) ohjaama lyhäri Pixarin historiassa, joka sopi teemaltaan hyvin Ihmeperheen eteen.

Baon juoni kertoo Kanadaan muuttaneen kiinalaisperheen äidin kamppailusta tyhjän kodin kanssa (eng. empty nest syndrome) ja on hyvin vahvasti sidoksissa kahden kulttuurin kohtaamiseen. Sosiaalisessa mediassahan lyhäri sai aikaan aikamoisia tunnekuohuja, koska osa katsojista koki sen todella tunteellisena ja osa taas ei ymmärtänyt sitä lainkaan.

Minusta lyhäri oli ihan suloinen, vaikkakin myös hieman hämmentävä. Hämmennystä aiheutti niin tarinankerronnan keinot kuin juonen vahva side kulttuuriin, joka eroa sen verran omastani, että selkeää samaistumiskohtaa en lyhäristä löytänyt. Mutta eihän sitä aina tarvitsekaan löytää ja Baon visuaalisuudesta taas tykkäsin niin paljon, että varmasti tulee tämäkin lyhäri tulevaisuudessa useampaan kertaan katsottua.

Itse Ihmeperhe 2 oli todella positiivinen ja riemastuttava katselukokemus! Olin perjantaina katsonut ensimmäisen elokuvan muistin virkistykseksi sillä kakkonen jatkuu aikalailla siitä mihin ensimmäinen päättyy. Tietysti halusin myös hieman tuoreemman muistikuvan animaatiotyylistä, jolla ensimmäinen elokuva oli tehty siitä kun on jo ehtinyt vierähtää se 14 vuotta ja Pixarin tyyli etenkin ihmishahmoissa on kehittynyt hurjasti.

Ihmeperhe 2 olikin visuaalisesti paljon miellyttävämmän näköinen kuin edeltäjänsä, eikä se toki ole mikään ihme kun vertaa muita Pixarin uutuuksia studion ensimmäisiin elokuviin, mutta kivasti oli kuitenkin pysytty uskollisena ensimmäisen elokuvan tyylille. Minusta on myös ihan mahtavaa että elokuva itse sijoittuu 60- ja 70-luvun vaihteeseen ja sen ajan tyylistä on ammennettu paljon elokuvan visuaalisuuteen.

Juoni tuntui myös paljon eheämmältä ja kiinnostavammalta kuin ensimmäisessä elokuvassa. Tietysti jatko-osiin on helpompi lähteä kehittämään monipuolisempaa juonta kun hahmot ja maailma ovat jo katsojille tuttuja. Nyt tuntuikin että päästiin paljon paremmin mukaan Vaaran perheen elämään kuin ensimmäisessä, myös hahmojen peroonat tulivat paremmin esiin - tästä tosin myös kiitos hienolle animaatiolle, joka tuki paljon paremmin ilmeitä ja eleitä kuin ensimmäisen osan.

Sinänsä elokuvan juonessa ei ollut mitään kovin ihmeellistä, mutta mielestäni ihan toimiva kokonaisuus kokoperheen supersankarielokuvalle. Kehuja täytyy ehdottomasti antaa vahvasta naispääosasta, joka Ellillä / Neiti Rajattomalla elokuvassa on, sekä Ilonan ihanasta kasvutarinasta murrosiän tunnemyllerryksessä. Ja kuten jo mainitsin oli mukava päästä mukaan perheen arkeen, olen aika varma että moni vanhempi koki useita samaistumisen hetkiä kun näimme Ilarin / Herra Ihmeen kamppailevan perhearjen kanssa.

Pikkuinen Jaska-vauva varastaakin elokuvan kirkaimman valokeilan tempuillaan ja vaikka en yleensä ole mikään slapstick-huumorin ystävä niin nyt kyllä tuli naurettua ääneen monessa kohtaa. Ilahduttavaa oli myös huomata että elokuvan huumori oli todella hyvin tasapainossa ja jakaantui tasaisesti lapsille ja aikuisille. Toki mukaan mahtuu ne pakolliset "tämän ymmärrät vasta aikuisena" -vitsit, mutta useat humoristiset kohdat oli rakennettu niin että koko yleisö sai varmasti hymyn huulilleen.

Ainoa pieni miinus tulee siitä että elokuvan "yllättävä" juonenkäänne oli aika itsestäänselvä enkä usko että pahis pääse ainakaan vanhempaa katsojaa yllättämään. Minulla olisi vähän enemmänkin motkotettavaa pahiksesta ja motiiveista, mutta taidan jättää ne ajatukset hautumaan ainakin siksi aikaa että näen elokuvan uudestaan.

Ensimmäisen katselukerran perusteella sanon siis että aivan mahtava elokuva! Toki pieniä miinuksia, mutta vähissä ovat tänä päivänä elokuvat, jotka onnistuvat täysin yllättämään. Eikä tämä ehkä ihan Top3 parhaat Pixar leffat -listalleni yllä, mutta ehkäpä Top5:n jo yltäisi. Aivan varmasti tulee käytyä katsomassa elokuva myös uudestaan teatterissa, sillä en todellakaan malta odottaa blu-ray -julkaisua että näkisin elokuvan uudestaan. Ehkäpä täytyy suunnata jo ensi-iltaan katsomaan originaaliversio. ;)

( kuvat: imdb )

Solo: A Star Wars Story

Viikko ehti hujahtaa ohitse tämän postauksen kirjoittamista miettiessä. En ole oikein kummoinenkaan elokuva-arvostelija, enkä osaa ensimmäisellä katselukerralla syventyä elokuvaan kriitikon silmin. Mutta jotain olisi silti aina hauska höpötellä uusimmista elokuvista, joten kirjoittelen tälläkin kertaa enemmän tällaisen fiilistely postauksen.

Teksti sisältää kuitenkin jonkin verran juonenpaljastuksia! Joten jos on "Solo: A Star Wars Story" vielä näkemättä ja haluat välttää kaikki spoilerit, niin jätä tämän postauksen lukeminen toiseen kertaan.

Kävin siis katsomassa tämän Star Wars saagan viimeisimmän tulokkaan viime viikon keskiviikkona, kun se tuli täällä ensi-iltaan. Onnistuin nappaamaan yllättävän hyvät paikat, vaikka varasin liput näytökseen vain muutama päivä ennen ensi-iltaa. Kertookohan tämä nyt jotakin siitä että nämä Star Wars Story -leffat eivät kerää paikalle ihan samanlaista fanikuntaa kuin varsinaiset Star Wars -elokuvat.

Itselläni ei ollut mitään suuria ennakko-odotuksia Sololle, mitä nyt olin muutaman ylistävän kommentin lukenut twitteristä, joten avoimin mielin istuin leffateatterin penkkiin. Muistin jostain arvostelusta lukeneeni että Solo oli perinteinen lännenelokuva avaruudessa ja sellainen se vähän olikin.

Mielestäni elokuva oli ihan katsottava, voisin katsoa uudestaankin, mutta ei se minusta mitenkään sykähdyttävä ollut. Juoni oli ennalta-arvattava ja vaikka menevässä avaruusseikkailussa ei sinänsä ollut mitään vikaa niin olisin kaivannut jotakin uutta. Etenkin Han Solon ja Qi'ran kädenlämmin suhde tuntui minusta aivan turhalta ja tarpeettomalta, en missään kohtaa juonta ymmärtänyt miksi se oli pitänyt änkeä osaksi elokuvaa.

En ole hard core fani enkä ole elokuvien lisäksi perehtynyt universumiin muuten kuin lukemalla muutaman sarjakuvan, joten en tiedä miten paljon tästä juonesta tuli aikaisemmista Lucasin teoksista ja kuinka paljon Kasdanit ovat saaneet soveltaa omasta mielikuvituksesta. Mutta minusta alkuperäisten Star Wars -elokuvien Han Solo on hahmo, jonka eteenpäin vievä voima voisi olla jokin muu kuin nuoruuden rakkaus.

Elokuvan parhautta oli minusta aivan ehdottomasti Landonin kanssa matkustanut feministi droidi L3, joka nousi suosikki hahmokseni koko elokuvan hahmokaartista ja varasti huomion kaikissa kohtauksissa joissa vain pääsi ääneen.

Oli myös mahtavaa päästä näkemään legendaarisen Milleunnium Falconin tarina ja miten siitä tuli yksi universumin parhaista aluksista. Toki myös Hanin ja Chewien ystävyyden alku oli lämmittävää nähdä ja tori pointsit kotiin Joonas Suotamon näyttelijäntyöstä.

Ja vaikka en nyt ehkä ihan yhtyisi elokuvaa ylistäneiden joukkoon, niin en sitä halua lytätäkään. Kun elokuvaan asennoituu 2000-luvun avaruus länkkärinä niin se on varsin mukiin menevä tapaus. Eikä edes häirinnyt että Han Solon roolissa ei nähty Harrison Fordia sillä Alden Ehrenreich'kin suoriutuu roolista mallikkaasti. (Itseäni häiritsi ehkäpä enemmän Voiman ja valosapelien puuttuminen, mutta eivät ne toisaalta olisi tähän tarinaan oikein sopineetkaan.)

Mitä mieltä te muut olette? Oliko tämä taas sitä aitoa ja alkuperäistä Star Wars fiilistä vai vaan ihan kiva elokuva muiden joukossa? Ja jos et ole vielä käynyt katsomassa niin ajattelitko mennä? :)


Ja ihan sivuhuomautuksena haluan vielä lisätä, kun vähän asiaan liittyy:
Helsingissä järjestetään syyskuussa Star Wars A New Hope kinokonsertti. Konsertti pidetään Hartwall Areenalla 8.9.2018 ja liput ovat jo myynnissä. Jos siis olet Star Wars -fani niin tässä elämys jonka haluat ehkä kokea!

( kuvat: imdb )

Avengers: Infinity War fiiliksiä

Teksti EI sisällä juonenpaljastuksia eikä spoilaa sen enempää kuin traileritkaan.

Olen supersankarileffojen fani ja pidän toimintaa pursuavista elokuvista muutenkin. En odota niiltä mitään kovin syvällistä tai suuria tunteita herättävää vaan lähinnä actionin täyteisen parituntisen, jonka aikana ei tarvitse turhia ajatella. Marvelin elokuvat ovat mielestäni olleet aina ihan parasta laatuaan juuri tässä sarjassa. Huumoria, hahmoja joilla on luonnetta, näyttäviä taistelukohtauksia ja silti löytyy jokin eteenpäin vievä ajatus, että ei vain jumiteta paikallaan.

Siksipä Marvel Cinematic Universen uusimman elokuvan, Avengers: Infinity War, ensi-ilta oli merkitty kalenteriini jo hyvissä ajoin ja odotin sen näkemistä innolla.

Eikä todellakaan tarvinnut pettyä! Infinity War oli juuri sellainen kuin sen odotinkin olevan – no melkein ainakin. Hieman aluksi pelotti että miten näin massiivinen ja hahmoja täynnä oleva elokuva saataisiin oikeasti toteutettua toimivasti, mutta Marvel kyllä klaarasi tämän todella hyvin. Sen lisäksi että elokuva oli taattua laatua supersankari mäiskinnän puolesta niin hahmot saivat mielestäni myös hyvin huomiota.

Elokuvan rytmitys toimi oikein kivasti ja vauhdikkaiden taistelujen lisäksi saatiin välillä hengähtää (tai pidättää hengitystä) rauhallisimmissa kohtauksissa, joissa päästiin näkemään jonkin asteista hahmokehitystäkin ja mielenkiinnolla jään odottamaan tulevia elokuvia.
Hurja määrä hahmoja tarkoittaa tietysti myös useita tapahtumapaikkoja ja niiden välillä hyppimistä. Joskus tällainen paikasta toiseen pomppiminen on todella raivostuttavaa ja häiritsee elokuvanautintoa, mutta mielestäni Infinity Warissa leikkaukset olivat osuneet nappiin ja siirtymät paikasta toiseen toimivat. The Last Jedin kohdalla esimerkiksi huomasin putoavani muutaman kerran elokuvan maailmasta takaisin leffateatterin penkille, mutta Infinity Warin kanssa niin ei onneksi käynyt.

En ehkä nostaisi Infinity Waria ihan vielä suosikki elokuvakseni MCU:sta, mutta voi olla että mieli muuttuu kun pääsen elokuvan katsomaan toiseen kertaan. Pidin kyllä kokonaisuudesta ja visuaalisesti elokuva oli aivan mahtava, huumoriakin löytyi tuttuun Marvel-tyyliin. Ehkä kuitenkin näin massiivinen maailma häviää hieman syvyydessään vain yhden päähahmon ympärille rakentuvaan maailmaan verrattuna. Mutta tykkäsin kyllä kovasti ja suosittelen ehdottomasti kaikille muillekin Marvel-faneille!

Eikä tarvitse muuten huolestua jos ei ihan kaikkia MCU:n elokuvia ole ehtinyt katsomaan ennen Infinity Warin näkemistä – toki se on suotavaa ja auttaa hahmottamaan että kuka on kuka ja missä nyt mennään, mutta välttämätöntä se ei ole. Leffaseuralaiseni ei esimerkiksi viimeisimpiä Marvelin elokuvia ole katsonut, mutta sanoi pysyvänsä silti hyvin juonessa kiinni ja vain muutama hahmo oli oudompi, mutta ei sekään kuulemma häirinnyt. Jos kuitenkin haluaa saada enemmän irti elokuvan tunnemaailmasta, on ehkä  hyvä hieman kerrata hahmojen taustatarinoita.

Yhteenvetona siis sanottakoon että mahtava toimintaleffa, josta ei mäiskettä puutu. Toimiva kokonaisuus ja varmasti jokaisen Marvel-fanin mieleen ainakin joltain kantilta katsottuna. Suosittelen ja itse menen varmasti vielä toisenkin kerran teatteriin katsomaan.

Ja hei muistakaa istua loppuun asti! Ihmeissäni katsoin kuinka paljon ihmisiä poistui heti kun ensimmäiset lopputekstit ilmestyivät kankaalle. Jos jotain pitäisi Marvelin leffoista tietää niin se, että lopputekstit kannattaa aina katsoa ihan loppuun asti.

( kuvat: imdb.com )